Movember murensi miehisen itsetunnon

Marraskuu, tuo kuukausista julmin. Harmaa, hyhmäinen kuolemanlaakso syksyn ja talven välissä. Ei todellakaan suosikkiajanjaksoni.

Eikä varsinkaan viime vuoden marraskuun jälkeen. Tasan vuosi sitten tein hirvittävän erehdyksen, jonka aiheuttamaa traumaa olen yrittänyt parannella siitä saakka. Osallistuin tuolloin ystäväni yllyttämänä hyväntekeväisyystempaus Movemberiin ja leikkautin partani pois.

Koska olen höveli pöljä, suostuin myös siihen, että leukani kynintä kuvataan videolle, joka julkaistaan Keskisuomalaisen verkkosivuilla. Siinähän saa hyvä asia, miesten eturauhassyövän hoito ja ehkäisy, näkyvyyttä.

Sillä hetkellä, kun näin leukani parturin peilistä paljaana ensimmäisen kerran sitten 1990-luvun, tajusin, että nyt tuli muuten tehtyä valtaisa virhe.

Sitä vinoilun ja avoimen kauhistelun määrää, mitä paljas pärstäni herätti tutuissa ja tuntemattomissa ei todellakaan voinut etukäteen arvata. Toki pahiten järkytyin itse. Kuvastimesta tuijotti turpea, leuaton olmi.

Jahka Movemberin häpeäpaalutuomio oli lusittu, kasvoi siedettävän pituinen karvoitus takaisin muutamassa kuukaudessa. Viime keväänä alkoi olla taas melko lailla normaali olo.

Olen silti herännyt tänä vuonna omaan huutoni useammankin kerran keskellä yötä. Näissä hirvittävissä painajaisissa olin taas parraton.

Marraskuun lähestyessä tänä syksynä huomasin palaavani yhä useammin vuoden takaiseen kiirastuleen.

Pahinta Movemberissa oli se, että minäkuvani mureni sen aikana melkoisesti. Olin kuvitellut olevani karski pohjoismainen perusmölli, jota oma habitus ei suuresti huoleta. Mies, joka antaa karavaanin kulkea ja metroseksuaalien föönata tukkaansa.

Vaan auta armias, kun partajouhet tippuivat parturin lattialle. Olin alaston, nöyryytetty ja kuohittu.

Muutuin itsetunnottomaksi ja epävarmaksi pikkupojaksi, joka pyyteli jatkuvasti anteeksi olemassaoloaan. Aivan kuin vanhan testamentin Simson, joka menetti voimansa vaimonsa Delilan leikattua tämän pitkät hiukset.

Minulla tosin ei tukka kasva ja vaimo vastusti kovasti parran leikkaamista. Mutta sinne päin.

Raamatullisia vertauksia jatkaakseni on helppo luvata, että ennemmin Helvetissä tuli jäätyy kuin minä osallistun uudestaan Movemberiin. Rahaa voisin ehkä lahjoittaakin, ajatus kampanjan taustalla on toki kannatettava. Mutta että parrattomana? Yli kuolleen ruumiini.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.