Muista pyhittää lepopäivä

Katekismuksen tekstejä on ajanmukaistettu viimeksi vuonna 1999. Kielellinen uudistaminen on tietenkin tarpeellista ja oikein. Mutta ehkä kolmannen käskyn ”Muista pyhittää lepopäivä” pelkistäminen muotoon ”Pyhitä lepopäivä” on ollut tarpeetonta. Itse asiassa aikaisempi muoto voisi olla tämän päivän suomalaisia paremmin puhutteleva.

Nykyajan elämä – kiivasrytminen suorittamisen tempo – antaa aiheen kysyä, muistavatko suomalaiset enää kolmatta käskyä. Olemmeko unohtaneet, mitä on lepo ja mikä on sen merkitys? Eikä kysymys ole vain riittävästä yöunesta, vaan siitä levosta, johon liittyy hiljentyminen ja rauha.

Sunnuntain tunnelma on vielä suurelle osalle suomalaisia sitä henkistä perintöä, jonka toivoisi siirtyvän seuraaville sukupolville. Sen ydin oli ja toivottavasti on yhä lepo, rauha ja hiljaisuuskin. Verkalleen kohti iltaa etenevä pyhäpäivä. Lapsuuden sunnuntain muistaa, mutta sen kuvailemiseen ei oikein löydy sanoja.

Sanotaan, että ilman yhtä kunnollista lepopäivää viikossa ihmiset eivät olisi ennen yksikertaisesti jaksaneet, sillä työ oli enimmäkseen fyysisesti raskasta. Osin samasta syystä arkisiin työpäiviin kuului maaseudulla puolen päivän lepo.

Mutta myös nykyajan työ on usein raskasta, joskin toisella tavalla kuin ennen. Lepopäivä on yhtä tärkeä kuin ennenkin.

Ihminen uupuu, jos elämää ei tahdita työn ja levon rytmi.

Tämän päivän suomalaisilla on vapaa-aikaa enemmän kuin koskaan ennen. Mutta nopeatahtisessa elämässä vapaa-aika on valitettavan usein jotakin muuta kuin lepoa.

Vapaa-aika on liian paljon suorittamiseen perustuvaa ohjelmoitua ajankäyttöä. Se on kiirehtimistä harrastuksesta toiseen, viikonloppumatkoja milloin minnekin sekä kaiken tämän suunnittelua ja aikatauluttamista.

Olemmeko unohtaneet rentouttavan levon, hiljaisuuden ja rauhan merkityksen? Muistammeko sen levon, johon kristillisessä kulttuurissa liittyy myös pyhyyden tunnelman kokemista?

Ajassamme on havaittavissa ainakin heikkoja signaaleja siitä, että yhä useampien suomalaisten elämäntunnoissa on jonkinlaista arkaa hapuilua sellaisen levon suuntaan, josta puhutaan Katekismuksessa. Siitä on kysymys esimerkiksi luostarien suosion kasvussa. Voisimmeko saavuttaa sen kodeissamme?

Viime viikkojen yhteiskunnallisessa keskustelussa on sanottu, että suomalaiset tekevät liian vähän työtä. Vain työtä lisäämällä saamme talouden kasvuun ja kansantalouden kestävälle perustalle ja kaiketi sekin on totta.

Tosin vaatimukset tehdä enemmän työtä tuntuvat ristiriitaisilta ja kohtuuttomilta tilanteessa, jossa niin monella ei ole työtä. Voi vain kuvitella, miltä kuulostaa vaatimus suuremmasta työpanoksesta elämäntilanteessa, jossa toiveena on saada jotakin työtä edes lyhyeksi ajaksi.

Aikamme yksi paradoksi on se, että toiset uupuvat liian suureen työtaakan alla ja toisille työttömyys on elämän suuri taakka. Mutta työttömyyden taakan kantajat tarvitsevat lepopäivän – sunnuntain rauhan ja hiljaisuuden – aivan kuten työn kuormittamat taloudellisen kasvun tavoittelijat.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.