Muistelmissa seikkailee vilpitön ritari

Muistaakseni ihmiskunnan historiassa on aikaansaatu vain kolmet lukukelpoiset muistelmat. Ne ovat Charles Chaplinin Omaelämänkertani (suom. 1964), Groucho Marxin Groucho ja minä (suom. 1990) ja sotasyyllisenä tuomitun pääministeri Edvin Linkomiehen vankilassa kirjoittamat muistelmat Vaikea aika (1970).

Muistelmat sijoitetaan kirjakaupoissa väärän otsakkeen alle. Etenkin poliitikkojen muistelmat ovat fantasiakirjallisuutta, joiden juonen kuljetus on yhtä pitkäveteistä kuin Tarussa sormusten herrasta; vilpitön ja asiassaan eksyilevä sormuksenritari taistelee örkkien vaaniessa heidän valopäätään.

LINKOMIESKÄÄN EI pitänyt suuruutensa soihtua piilossa, mutta Vaikeassa ajassa hämmästyttävät pääministerin erinomaisesti muistamat yksityiskohdat. Odotankin innolla nykypääministerin muistelmia. Mikäli Vanhanen pitää ryhtinsä ja säilyttää muistamattomuuden pitkän linjansa, muistelee Matti II hallitustaan muistelmissaan Missä kuljimme kerran? (2025) näin:

"Suomessa järjestettiin jotkut vaalit ja jotkut huijarin näköiset pisnismiehet, joita en muistaakseni tavannut, maksoivat minusta pääministerin. Siellä hallituksessa pelkäsin sitä isohampaista hujoppia, joka puhui jollain ulkomaisilla kielillä. Silloin tapahtui myös joitain väärinkäytöksiä, joista en ollut tietoinen. Ne teki varmaan se Frankensteinin näköinen mies, jonka nimeä en nyt muista."

POLIITTINEN DEMENTIA ei ole hauskaa. Vanhasen muistamattomuudesta muistuikin mieleeni erityisen muistamaton presidentti. Hän ei ollut Urho Kekkonen, joka muistelmiensa Vuosisatani (1981) ilmestyessä ei enää ollut muistelmakunnossa. Myöhemmin Kekkosen muistelmien kirjoittamisesta otti kunnian Paavo Haavikko, joka tosin ei muistanut, että muistelmat perustuivat Jorma Keräsen keräämään muistitietoon.

Mattimaisen muistamaton presidenttimme oli Mannerheim. Syksyllä 1945 Mannerheim vastasi sotasyyllisyystutkijoiden kysymyksiin hyvin huonomuistisena: "En muista käsitellyn kysymystä sotatilan lakkauttamisesta läsnä ollessani."; "En muista kenraali Siilasvuon Louhen suunnalla aloittamaa operaatiota."

Dementoitunut mummoni tapasi sanoa, ettei vanhan ihmisen tarvitsekaan muistaa kaikkea, mutta Mannerheimin ei ehkä olisi huonomuistisuutensa jatkoksi kannattanut alkaa heti kasaamaan muistelmiaan.

MUISTAMATTOMUUS hädän hetkellä on inhimillistä. Poliitikkojen lisäksi rikolliset eivät usein muista, mitä on tullut tehtyä. Olin seuraamassa oikeudenkäyntiä, jossa käsiteltiin poroerotuksessa tapahtuneita poronäpistyksiä. Asian käsittelyä vaikeutti, etteivät asianomistaja, syytetty ja todistajat muistaneet mitään ja lautamiehet olivat jo edellisvuosisadalla juurtuneet lattialautoihin.

Onneksi historiantutkijoidenkaan ei tarvitse enää muistaa lukemaansa.

Pitää vain muistaa, missä muistitieto sijaitsee, sillä sitä tiuralla silmään, joka vanhoja muistaa.

Kirjoittaja on Suomen poliittisen historian tutkija ja Keskisuomalaisen avustaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.