Muistoja pohjamutien aarteista

Entinen kotikyläni paljasti minulle jo vuosia sitten lähipiirin poikien suosikkileikin. Ruudin sukeltaminen Siikajärven pohjasta oli parasta mitä Vihtavuoressa yli kymmenen vuotta sitten tiedettiin. Sukeltelun yhdistäminen tulella leikkimiseen oli taattua viihdettä pojankoltiaisille ja sana järvenpohjaan upotetuista aarteista levisi kylällä perimätietona isältä pojalle.

Heillä oli oma kätkönsä, josta muut pojat eivät tienneet. Toiset ällistelivät, mistä niin paljon ruutia sai, itse kun olivat löytäneet rannan tuntumasta vain vaatimattomia saaliita.

Tarkempien tutkimusretkien ohessa löytyneestä salapaikasta ruutiliuskoja pystyi kahmimaan sylikaupalla mukaansa. Kun pinnan alla näki lahonneen ruutivaraston raunion, siitä kohdasta osasi sukeltaa juuri oikeaan paikkaan neljän metrin syvyyteen. Pohjamutaa kahmaistessa liejuun hautautunut aarre paljastui.

Pois lähtiessä ryöstösaalis lastattiin muovipusseihin ja nostettiin pyörän tai mopon sarviin roikkumaan.

Kotona tarkoin varjeltu aarre upotettiin valtavaan vesisaaviin. Ihan vain varmuuden vuoksi, ettei se tulenarkana syttyisi auringossa palamaan.

Yleensä ruutia poltettiin kaverusten kesken yhden pojan kotipihassa. Siellä oli iso hiekkakuoppa, jossa saaliin palonarkuutta testattiin. Joskus pihakoivunkin oksat olivat vaarassa roihahtaa, kun liekki karkasi liian korkeaksi.

Poltto-operaatioiden jälkeen kuoppaan kaadettiin vettä jäähdytykseksi, jolloin ruudin kuumentama hiekka sai veden kiehumaan montussa.

Yhden kesän jälkeen iso ruutisaavillinen säästettiin varta vasten seuraavaa uuttavuotta ajatellen. Mahtava leimuhan siitä olisi tullut, mutta saavi oli pakkasella jäätynyt umpeen. Sinne jäivät ruudit siltä erää ja kyllä poikia risoi.

Joskus pohjamudista naarattuja ruutilevyjä piilotettiin säkillinen ojarumpuun. Talvella sitten rinta rottingilla lähdettiin ruudin ja metallinkeräyksestä haettujen peltipurkkien avulla halkaisemaan Kuhajärven jäätä. Pettymys oli taas karvas: eihän se mokoma mihinkään haljennut.

Kylällä liikkuu monia eläviä legendoja ruudin kanssa leikkimisestä. Joku oli kuulemma joskus halkaissut auton vanteen, toinen taas oman kätensä. Tiedä näistä sitten.

Pääsin viitisen vuotta sitten kurkistamaan poikien tarkoin varjeltuun ruutiapajaan. He sukelsivat ja minä odotin rannalla. Vanha luottopaikka löytyi helposti ja rehvakkaina urhot kantoivat saaliin rantaan näytille. Ei se nyt niin hohdokasta ollutkaan. Minusta tämä suuri ihme muistutti lähinnä Daim-patukkaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.