Mummon terveiset

Kävin muutama viikko sitten Pohjois-Suomessa tapaamassa iäkästä, Alzheimerin tautia jo vuosia sairastanutta, lähes 90-vuotiasta mummoani. Mummo tervehti minua ja perhettäni iloisesti, mutta ei selvästikään muistanut, keitä olemme.

Kun esittäydyimme, mummo ihmetteli, miksi olemme häntä tulleet työhön tapaamaan. Kotona olisi keitetty kahvit, totesi mummo. Sitten muisteltiin mummon lapsuudenkodin pihoja, polkuja ja maisemia.

Kun seuraavana päivänä olin lähdössä mummoa hoitavasta palveluyksiköstä, hihaani tarttui eräs kokenut hoitaja. Hän kertoi tunnistaneensa minut kansanedustajaksi ja halusi antaa palautetta.

Hänen viestinsä oli seuraava: ”Me haluamme pitää huolta näiden veteraanien ja ikäihmisten arvokkaasta vanhuudesta. Aina emme vain ehdi tehdä kaikkea sitä, mitä pitäisi. Isänmaamme rakentajat ansaitsevat parempaa huolenpitoa.”

Ei tiennyt puhuja eikä kuulija kenelle tuossa keskustelussa palautetta annettiin. Runsaan parin viikon päästä palautteen kuulijasta olikin tullut peruspalveluministeri. Lähetin jo kiitoskirjeen tärkeästä palautteesta. Huoli arvokkaasta vanhuudesta on yhteinen.

Heinäkuun alusta astuu voimaan historiallinen vanhuspalvelulaki. Laki on ensimmäinen kokonaisvaltainen ikäihmisiä koskeva lakipaketti. Sillä tartutaan ikäihmisten hoidon ja hoivan laatuun. Lisäksi se parantaa ikääntymiseen varautumista kunnissa ja ikäihmisten omia vaikutusmahdollisuuksia.

Lain toimeenpano on suuri haaste. Siksi sosiaali- ja terveysministeriössä on laadittu tarkka suunnitelma siitä, miten muutoksista informoidaan kuntia, kuntapäättäjiä, työntekijöitä ja ikäihmisiä. Lakiin liittyvät laatusuositukset ovat parhaillaan kommentoitavana. Syksyn aikana kunnille järjestetään infotilaisuuksia ympäri Suomea ja viikko sitten kuntapäättäjät saivat asiasta infokirjeen. Tämä kaikki siksi, että tärkeä laki saisi sille kuuluvan aseman ja lain tavoitteet saataisiin toteutettua ikäihmisiä hyödyttävällä tavalla. Tähän työhön haluan haastaa niin yksittäisiä kansalaisia kuin kansalais- ja potilasjärjestöjäkin.

Ikääntyminen on yhteiskunnallemme iso haaste. Se ei ole ongelma, kuten usein kuulee väitettävän. Pidentyvä elinikä on suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan suurin saavutus. Emme kuitenkaan ole vielä ymmärtäneet ikääntymisen muutoksen laajuutta ja kauaskantoisuutta. Tärkeintä on asennemuutos. Se ei tapahdu hetkessä. Meidän on saatava aikaan sukupolvien välinen välittämisen ketju, jossa ymmärrämme ja kunnioitamme ikääntyviä sukupolvia.

Tämä välittämisen ketju syntyi perheemme vierailulla mummon luokse helposti. Viisivuotias kuopuksemme kysyi mummolta kesken kaiken: Olitkos sinä mummo sodassa lottana? Ja mummo vastasi pikkumiehelle, joka kuunteli käsi poskella kiinnostuneesti koko vastauksen.

Ei haitannut ikäero eikä vaikea muistisairaus. Sukupolvien välinen yhteys syntyi. Näitä yhteyksiä tarvitsemme lisää, jotta ymmärrämme ikääntymisen haasteita ja opimme kunnioittamaan meitä edeltäneiden sukupolvien työtä yhteiskuntamme rakentajina.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.