Mutta kun ne pojat

Enhän minä mutta kun pojat. Tähän tyyliin voisi kuvata auto- ja kuljetusalan liiton AKT:n vapapuheenjohtaja Arto Sorvalin selitystä omituisesta tapahtumaketjusta, joka syntyi MTV:n uutisten haastattelusta.

Maikkarin haastattelussa rahtaajien pääluottamusmies Voitto Ketola sanoi lempein äänenpainoin olevansa pahoillaan matalapalkkaisten hoitajien puolesta. Hänestä yhteiskuntasopimus olisi ollut parempi vaihtoehto kuin nyt uhkaavat työelämän pakkolait.

Nämä maltilliset sanat olivat liikaa joillekin AKT:n ammattiosastoille, joiden edustajat ottivat tuohtuneina yhteyttä varapuheenjohtaja Sorvaliin.

Yhteydenotoissa oli ollut puhetta Ketolan erottamisesta liitosta ja tämän viestin Sorvali välitti järkyttyneelle Ketolalle puhelimitse.

Hälyhän siitä syntyi. Ja paheksunta – täysin aiheellisesti vieläpä.

Onhan se todella omituista, jos luottamusmiehellä ei ole tuon vertaa sananvapautta ja pohdiskelun oikeutta. Ketolan kohtelu sai tyrmistyneitä kommentteja, jotka eivät mairitelleet AKT:a.

AKT:ssa asian saama käänne tajuttiin ja puhelun perustelu alkoi kuulostaa ”mutta kun pojat” -selittelyltä: Ketola siis voisi ehkä saada potkut liitosta, jos joku valittaisi haastattelusta kirjallisesti ja jos AKT:n hallitus sitten päättäisi erottaa Ketolan. Aika monen mutkan takana siis.

Mieleen ei tullut, että puhelun olisi voinut jättää soittamattakin – tai tehdä sen myöhemmin. Liiton johto olisi voinut malttaa asiassa hetken ja jättää tuoreeltaan kertomatta Ketolalle joidenkin pikaisesta suuttumuksesta.

Näin liiton johto ei kuitenkaan tehnyt ja siksi puhelu vaikutti Ketolan uhkailulta.

Uhkailevia ja tympeitä äänensävyjä on kuultu työmarkkinajärjestöiltä tänä syksynä riittämiin. Änkyröijinä ovat kunnostautuneet sekä Elinkeinoelämän keskusliitto että työntekijäjärjestöt.

Sopimisen kulttuuria ei arvosteta politiikan huipulla. Alexander Stubb (kok.) julisti jo pääministeriaikanaan konsensuksen kuolleeksi.

Kun yhdessä sopimiseen ei aidosti kannusteta, eletään nyt änkyröinnin paluun aikaa. Änkyröinti vie turhaan voimavaroja kaikilta. Siihen ei etenkään nyt pitäisi olla varaa.

Joskus muinoin ay-liikkeen yhteydessä puhuttiin solidaarisuudesta tarkoittamassa kaikkien työtä tekevien ihmisten etujen turvaamista. Tuo ajatus on kadonnut jo ajat sitten ja tilalle tullut oman liiton etujen ajaminen.

Tämä – tohtisiko sanoa vanhan liiton – ajatus solidaarisuudesta välähti Ketolan huolessa matalapalkkaisten hoitajien puolesta.

Hän esitti asiansa nätisti ja maltillisesti. Haastattelu oli lyhyt, mutta se antoi näytteen sovittelevasta puhetavasta. Sellaista ay-neuvotteluissa aina välillä tarvitaan. Viime aikoina se on unohtunut puolin ja toisin.

Sekä työnantaja- että työntekijäjärjestöjen kannattaisi ehkä sittenkin pysähtyä kuuntelemaan kentältä kuuluvia rauhallisempiakin äänenpainoja.

Ja vastaavasti jos joku tulee lankoja pitkin vaikkapa vaatimaan jonkun liitosta erottamista, kannattaisi silloin henkäistä ensin syvään ja ottaa pieni aikalisä.