Mutta maailma ei ole pieni

Oli huono päivä. Lääkkeeksi kuuntelin pitkästä aikaa J. Karjalaista.

Jiitä ei ole koskaan pidetty suurena lyyrikkona. Syystä. Hänen valtaosin senegalinkielisen kappaleensa Mading suomenkieliset säkeet kuitenkin liikauttivat jotakin:

Sanotaan että maailma on pieni ja koko ajan pienenee / mutta maailma ei ole pieni kun kävelee.

Hölmöä - ja totta.

MAAILMAN pienenemisellä viitataan teknologiaan. Kun kaikki on klikkauksen päässä, näyttääkin siltä että perstuntuma tarkoittaa enää niitä ominaisuuksia, jotka saavat pakaralihaksen ja tietokonetuolin välisen liitoksen tuntumaan saumattomalta. Minä, Compaq ja Tuolien kunkku - kuin yhtä suurta persettä.

En tiedä koneista, laitteista ja tekniikasta juuri mitään. Ihmisistä tiedän ehkä vielä vähemmän, mutta sen tiedän ettei yksikään vipstaaki koskaan tuota sellaisia väreitä kuin kaunis katse, mokattu kohtaaminen tai ihan vain iho.

ELÄMÄ ON lyhyt, joten siitä pitää nauttia. Tehdä siitä kivaa. Helppoa.

Jokin aika sitten tässä lehdessä suitsutettiin uutta suomalaisinnovaatiota, kotihoidon vanhuksille suunnattua ruoka-automaattia. Ladataan kahden viikon eväät, ja katso, aina on kystä kyllä!

Kätevää.

Samalla säästetään resursseja, kun mummoa ei tarvitse käydä ruokkimassa, eikä pappaa.

Levyt, vaatteet ja harrastusvälineet tilataan netistä. Asiakaspalvelunumerossa soittajan huolia kuunteleva automaatti kehottaa etsimään vastauksia verkkopalvelusta. Mikäli kauppaan joutuu menemään, hoituu maksutapahtuma parhaimmillaan huipputeknologian avulla tyystin itsepalveluna.

JOS LEVYKAUPAT pysyisivät kadulla, jos kukaan ylipäätään viitsisi esittää kysymyksiä, jos kaiken kätevyys ei tekisi meistä itsestämme niin helppoja, että tyydymme kököttämään näyttöjemme ääressä, niin silloin elämää värittäisi se arvaamaton tekijä X, joka pilaa kaikki kauniit järjestelmät, visiot ja yleispätevät tutkimukset: toinen ihminen.

Vika ei ole internetin tai niiden, vika on meidän. Me haluamme päästä helpolla ja saada kaiken, mutta emme suostu maksamaan mistään. Ihminen ei ole arvokas, ihminen on kallis. Sille pitää maksaa.

KARJALAINEN jatkaa: Olin kyllästynyt kaikkeen, kaikkeen mitä täällä näin / Nostin katseeni maasta, katsoin ylöspäin.

Helppo on kivaa, mutta siihen liittyy yksi keskeinen ongelma: kyllästyminen. Kun päästään jatkuvasti vähällä, tullaan aina miellytetyiksi mutta ei koskaan tyydytetyiksi.

Lopulta mikään ei enää maistu miltään, paitsi styroksi.

Ei kirkostakaan oikeasti erota homoillan vuoksi, vaan siksi ettei kirkko merkitse mitään - ja koska eroamisen voi hoitaa kätevästi netissä.

ERÄS merkityksellinen yksilö ilmoitti olemassaolostaan, eli päivitti statuksensa, hiljattain seuraavasti.

"Sain aamulla kaksi suukkoa, eikä kiire enää haitannutkaan. Junassa vieras mummo katsoi minua silmiin, tarjosi eukalyptuksia, sanoi villatakkiani kauniiksi ja kertoi, että tyttärentytär pitää syreeneistä. Perillä huomasin housuihini liiskaantuneen purukumin. Nyt on jo hieman ikävä kaikkia."

Mitä sitten, vaikka maailma olisikin pieni, sillä pienet asiat ovat suurimpia.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen avustaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.