Muuttuvat vai taantuvat tavat?

Pitkäperjantai oli lapsena pitkä päivä.

Päivä vietettiin hiljaisesti oleillen. Tapana oli, että pysyteltiin kotosalla eikä lähdetty naapureihin kavereita tapaamaan.

Lasten leikit olivat tietenkin sallittuja, mutta meluta ei saanut.

Pitkäperjantain muisto lapsuudesta ei ole ahdistava, vaan paremminkin turvallinen.

Pitkäperjantain tunnelmaan liittyi jotakin sellaista, mitä Väinö Linna nimittää evankelis-luterilaiseksi hiljaisuudeksi Tällä Pohjantähden alla II:n viimeisillä riveillä.

ELÄMÄ saattoi olla ainakin vielä 1960-luvulla liiaksikin tapojen kahlitsemaa. Erilaisia elämäntapoja ja arvoja ei juurikaan suvaittu. Kehitys on mennyt hyvään suuntaan. Ilmapiiri on nyt olennaisesti suvaitsevampi.

Ihmisten ja elämäntapojen erilaisuus hyväksytään entistä yleisemmin. Kulttuurikehitys menee tässä suhteessa eteenpäin.

Valitettavasti on kuitenkin tiettyjä oireita kulttuurin taantumisesta. Toivottavasti ne jäävät ohimeneviksi ilmiöiksi ja päälinjana säilyy kehitys kohti entistä suvaitsevampaa suomalaista kulttuuria.

MUTTA millaisia ovat nykyajan tavat ja mikä on tapakulttuurin kehityssuunta?

Ei voi välttyä vaikutelmalta, että tapakulttuurissa on kysymyksiä herättäviä piirteitä. Esimerkiksi puhetavoissa ovat yleistyneet ilmaisut, joita ei voi mitenkään pitää hyvien tapojen mukaisina.

Hiljaiselle viikolle ovat sattuneet päivät, jolloin entiset kansanedustajat tyhjensivät pettyneinä ja monet katkerinakin työhuoneitaan eduskuntatalossa.

Muutamille tilanne näyttää olevan aivan erityisen vaikea. Vihreän liiton varapuheenjohtaja Jyrki Kasvi tokaisi tv-haastattelussa, että "v-aa kuin pientä apinaa". Saman verbiä käytti muuan eduskuntaan valitsematta jäänyt toinenkin pettynyt.

Vaikka kuinka hyväksymmekin kielen muuttumisen, kehityksen ja uudissanat, on tuollainen puhetapa ehdottomasti rumaa.

Entisen valtiopäivämiehen kommenttia ei voi mitenkään pitää hyvien tapojen mukaisena.

Sekin kannattaa muistaa, että hyvät tavat ovat lähimmäisten huomioimista. Totta kai on inhimillistä, että joskus "ruma sana sanotaan niin kuin se on", kuten laulussa todetaan. Mutta on tilanteita ja yhteyksiä, joissa se on moukkamaista.

Eduskunnalla on omat perinteensä ja tapansa, joiden juuret ulottuvat vuonna 1907 kokoontuneeseen ensimmäiseen yksikamariseen eduskuntaan saakka.

Eduskunnassa onkin melkein aina noudatettu hyviä tapoja. Vahtimestarit ovat kantaneet kansanedustajan ulos salista viimeksi 1970-luvulla.

LAPSUUTENI seuduilla kerrotaan juttua kristitystä miehestä, joka ei sanonut missään tilanteessa kenestäkään mitään pahaa. Hän löysi aina myönteisen näkökulman.

Oli oikein joukolla mietitty, miten mies saataisiin lipsumaan tuosta hyvästä tavastaan. Keksittiin kysyä, mitä mieltä hän oli sielunvihollisesta.

Mies mietiskeli ja tuumaili viimein.

- Noo onhan se ainakin ahkera!

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen pääkirjoitustoimituksen esimies.