Näyttämö Lutakon kohtalo on helppo ymmärtää

Näyttämö Lutakko on hoiperrellut surullisesti läpi koko kaksivuotisen olemassaolonsa. Tilaa hallinnoinut Näyttämö Lutakko -yhdistys kaatui tekijöiden puutteeseen ja uupumukseen syksyllä 2006, tänä syksynä samoihin syihin kaatui sen työn jatkaja, Näyttämö Lutakon kannatusyhdistys. Vuodenvaihteessa Näyttämö Lutakon tilan vuokraaminen siirtyy - ainakin hetkellisesti - Tanssisali Lutakkoa pyörittävälle Jelmu ry:lle, jolla ei mene huonosti, ja jolla ei ole tekijäpulaa.

Miksi ja miten tässä näin kävi?

Perustavanlaatuisin syy on tässä: Teatterin tai muun esittävän taiteen käyttöön tarkoitetun esitystilan sijoittaminen rakennukseen, jonka pääasiallinen käyttö on rock-musiikin soittaminen klubilla ja yhtyeiden harjoittelutiloissa, ei voi onnistua.

Rock-musiikin olennainen piirre on huomattava äänenvoimakkuus. Teatterin tekemisen ehto on useissa tapauksissa mahdollisuus hiljaisuuteen.

Kun Näyttämö Lutakkoa vuonna 2005 rakennettiin, eli usko äänieristämisen kykyyn ratkaista perusristiriita. Sittemmin osoittautui, että usko ei perustunut tosiasioihin.

Ääniongelmaa on yritetty ratkaista erilaisin sopimuksin ja soittorajoituksin. Rock-klubi Tanssisali Lutakon ja Näyttämö Lutakon esitysaikoja ja klubin esiintyjien sound check - (soittimien ja äänentoiston viritys, kokeilu ja säätö) aikoja on soviteltu. On sovittu, että Näyttämö Lutakon esitysten aikana sen alapuolisen kellarikerroksen harjoittelutiloissa ei soiteta.

Rajoitukset ja sopimiset rampauttavat talon toimintaa monipuolisesti. Ensinnäkin Tanssisalin esiintyjien sound checkit sijoittuvat muun muassa artistien matka-ajoista johtuen lähes väistämättä keskelle iltaa. Silloin ei voi esittää teatteria. Keskellä iltaa on paras aika esittää teatteria. Tanssisali Lutakossa on esiintyjiä 2-4 iltana viikossa. Se tarkoittaa suunnilleen sitä, että yhdellä kertaa poistuu puolet Näyttämö Lutakon parhaista esitysajoista.

Esitysten aiheuttamat soittorajoitukset harjoitteleville yhtyeille voivat yhtäkkiä ajateltuna tuntua perin pieneltä harmilta. Otetaanpa kuitenkin esimerkiksi puoliammattilaisorkesteri, joka saa lopultakin järjesteltyä työ-, opiskelu-, perhe- sun muista syistä johtuen perin kimurantit aikataulunsa sellaisiksi, että koko kokoonpano kokoontuu peräkkäisinä iltoina yhteisharjoituksiin. Keikkoja on tulossa ja äänilevyn nauhoitukset lähestyvät.

Ja noina iltoina onkin esitys Näyttämö Lutakossa.

On erittäin ymmärrettävää, että kukaan ei jaksa, halua tai viitsi pyörittää Näyttämö Lutakon teatteritilan hallinnointia.

Koska Näyttämö Lutakon edellä mainituista syistä hyvin heikosti näyttämötaiteen esittämiseen soveltuva tila ei ole yhdenkään ryhmän oma, vaan vapaasti vuokrattavissa, täytyisi tilan hallinnoijan saada jotenkin kinkyhtävästi innoituksensa nimenomaan tilan hallinnoinnista ja sen vuokraamisesta moninaiselle asiakaskunnalle pienteattereista kansantanssiryhmiin. Siinäpä olisikin vetävä harrastus jyväskyläläiselle taiteentekijälle.

Niinpä teatteri- tai vaikkapa tanssialan innokas toimija mieluummin toimii omassa teatteri- tai tanssiryhmässä, ja saa innoituksen omassa ryhmässä tai oman ryhmän vuoksi toimimisesta. Ei tila luo henkeä.

Teatteri ja esittävät taiteet tarvitsevat totisesti paikkansa, mutta se paikka ei ole Lutakon leipomorakennuksessa. Toiveajatteluun ja fantasiamaailmaan perustuva suunnittelu on näin jälkiviisaasti todettuna vähän pöljää. Kun seuraavaa useita taiteenlajeja saman katon alle kokoavaa kulttuuritilaa hyväntahtoisesti muun muassa EU-miljoonalla suunnitellaan ja toteutetaan, sopinee Lutakon kokemuksista ottaa opiksi.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen kulttuuritoimittaja.