NHL ei taantunut junttiliigaksi - kiitos eurooppalaisten

No joo. Eihän siitä ei ole kuin vajaat 20 vuotta. Elettiin kesää 1989. Typistetty neuvostoliittolainen kasakkapartio aukaisi tihonovilaisen pirunnyrkin, jätti ikuisen leirielämän, hymyttömät voitot ja rajatun maailman, jossa yksi ihminen oli merkinnyt rujoon komentokoneistoon suhteutettuna häviävän vähän.

Igor Larionov, Vjatsheslav Fetisov, Aleksei Kasatonov, Sergei Makarov, Vladimir Krutov, Aleksander Mogilny ja Anatoli Semjonov hiippailivat hiljaisina tovereina ja silmät selällään villiin länteen. He olivat ensimmäiset aidot venäläisen koulukunnan kiekkoilijat myyttisessä NHL-liigassa, joka oli pitkään uskotellut itselleen ja muille, että se on kaikki, eikä kaipaa ketään, johon ei ole lyöty made in North America

-polttomerkkiä - eikä etenkään mitään sellaista, mikä viittaa kommunistisen suunnitelmatalouden sirppeihin ja vasaroihin.

Larionovissa ja kumppaneissa oli jotain kummallista. He kaatoivat ensin muurit Neuvostoliitossa ja sitten ennakkoluulot Pohjois-Amerikassa.

He olivat paitsi loistavia urheilijoita, myös erilaisia jääkiekkoilijoita. Tänään on jo helppo arvioida, että mikään ei ole tehnyt maailman kiekkoilulle parempaa kuin heidän ilmestymisensä jäykkään ja puritaaniseen NHL-seurakuntaan.

NHL on nöyrtynyt jo kauan aikaa sitten. Enää edes ikiasenteellinen kulttikommentaattori Don Cherry ei pidä ihan jokaista venäläistä ja eurooppalaista kiekkoilijaa chickeninä, kananpoikana.

Eurooppalaisuus taalakaukaloissa on itsestäänselvä lisäarvo. Viime kaudella NHL:n pistepörssin kuningas oli Alex Ovetshkin, toinen Jevgeni Malkin ja neljäs Pavel Datsjuk. Ketään ei hätkäytä, että tänä syksynä on edetty samoja latuja. Pörssikärkenä on Malkin, vitosena Ovetshkin ja yhdeksäntenä Aleksander Semin.

Ero 20 vuoden taakse on ainoastaan se, että uuden sukupolven venäläiset ovat omaksuneet länsimaisen hippashown, eivätkä enää ujostele vetäistä naamalleen epäaitoa dollarihymyä. Esimerkiksi Ovetshkinin olemus on joskus amerikkalaisempiakin amerikkalaisempi - tosin pikantilla karvahattulookilla täydennettynä.

NHL on kansallisuuksien sulatusuuni ja hyvä niin.

On karua edes pohtia, millainen maailman pramein kiekkosarja olisi, jos laatikon tuottama viihde olisi pelkästään pohjoisamerikkalaisten alkuasukkaiden varassa. Todennäköisesti NHL olisi höyrypäinen, ylilyönteihin sortuva ja urheilun ydinarvot tallaava junttiliiga.

Luoja, että olet meidät jääkiekon ystävät moiselta pahalta varjellut.

Valtataistelu on päättymätön. Toiset vannovat ruhjovan fyysisen kiekkoilun nimeen, toiset huutavat taiteellisen taidon perään.

Lopullista ratkaisua ei ole näköpiirissä - eikä tarvitse ollakaan. Jääkiekko olisi haukotuttava laji, jos se olisi pelkkää sisäsiistiä höntsyilyä. Mutta vielä raivostuttavampaa olisi, jos jääkiekko taantuisi ruutitynnyreiden koohottamiseksi ja aivottomaksi toisiinsa törmäilyksi.

Eli vielä kerran.

Kiitos, Larionov ja kumppanit, kun pistäydyitte Pohjois-Amerikassa.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen urheilutoimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.