Nainen on kotonaan bittien maailmassa

Me vanhimmasta päästä elossa olevat muistamme, kun tietokoneet tulivat kotitalouksiin. Eihän niillä oikeastaan mitään tehnyt kuin vasta sitten, kun internet tuli kaikkien ulottuville.

Tietotekniikkaan syntyi jostain syystä heti alussa pelonsekainen kauhusuhde, joka alkaa vasta nyt hellittää. Tajusin, että lopputulos ratkaisee eikä se, että osaa tehdä kaiken prikulleen oikein. Vapautukaa muutkin!

Ahaa-elämys tuli, kun yritimme naispuolisen työkaverin kanssa siirtää hänen älykännykässään olevaa videota minun tablettiini. Laitoimme Bluetoothit päälle onnistuneesti. Siirto ei kuitenkaan toiminut, sillä laitteet eivät löytäneet toisiaan.

Yhteyslistaukseen tuli kyllä kaikenlaisia muita lähettyvillä olevia kännyköitä, hauskimpana Olavin älypuhelin. Meillä ei töissä ole ketään Olavia, liekö sellainen kävellyt Vaajakoskentietä toimitalomme kohdalla. Onneksi video ei lähtenyt hänelle.

Seuraava konsti oli sähköposti, mutta sillä video ei suostunut lähtemään. Piti pyytää lähintä miestä apuun. Hän kehotti lähettämän videon Cloud-palvelimelle, josta voisin sen napata. Laitteissamme Cloudit oli, mutta kumpikaan ei muistanut salasanojaan.

Lopulta oli käytettävä naisen logiikkaa. Kaveri laittoi videon pyörimään kännykässään ja minä kuvasin sen omallani. Loistoratkaisu.

Harva mies tietää sitäkään, että sähköisen valokuvan rajauksen voi hoitaa leikkaamalla kuva saksilla haluttuun muotoon. Ensi kuva tulostetaan, sitten leikataan ja lopulta skannataan itselle takaisin. Kätevä menetelmä, jos haluaa päästä nopeasti eroon kaksoisleuasta tai ylimääräisestä vyötäröllä.

Kuntosalilla ohenee huomattavasti hitaammin. Onneksi vaaka sentään on heittäytynyt kohteliaaksi ja ilmoittaa ilkeiden numeroiden sijaan nykyään vain ”lo”. Lempilaitteeni, toivottavasti kukaan ei mene sörkkimään siihen uutta paristoa.

Alkulämmittely ja loppuvenyttely unohtuvat aina, mutta noudatan vanhaa sanontaa: Mitä jäykempi tyttö, sitä kovempaa se on treenannut.

Jääkiekon MM-kisat alkoivat eilen, eli kesä on jo ovella. Onneksi radiokanavat eivät ole vielä valinneet kesähittiä, joka soi ja soi ja soi kaikkialla. Talvikappale soi sekin vielä joskus, muttei enää niin usein kuin pahimpaan aikaan, jolloin sen kuuli vähintään pari kertaa tunnissa. Ensimmäiset pari kuukautta Hey, brother, jonka esittää ruotsalainen artisti, jonka nimi muistuttaa aivastusta, oli ihan hyvä. Nyt sormi hakeutuu autoradion nappulalle sen soidessa.

Jääkiekossa odotan tänä vuonna vain yhtä asiaa. Kullasta tai mitalisijoista viis, pääasia on, että päihitämme Venäjän ja Putin saa tuta.

Muistan, kun 1980-luvulla kääntäjänkoulutuslaitoksessa opiskellessani tahkosimme ulkoa fraaseja kuten rauhanomainen rinnakkainelo ja maidemme välisten suhteiden ja yhteistyön molemminpuolinen edelleen lujittuminen. Saa nähdä, vieläkö näitä suomettumisen ajan kielikuvia tarvitaan. Minun suustani ne eivät ainakaan tule. Tässä on valtakunnanraja ja täältä pesee sen sijaan on jo palautettu mieleen. Lyön paremmasta sienikoristani vetoa, että Ukraina voittaa tänään Euroviisut valtaisalla äänivyöryllä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.