Nanosekunnissa loppuunmyydyt keikat lisäävät fanien tuskaa

Ajateltiin lähteä helmikuussa Rammsteinin keikalle. Telaketjurasvan ja testosteronin kyllästämä saksalainen industrial metal -akti on niitä bändejä, jotka on kerran elämässä nähtävä livenä.

Vaan eipä nyt sitten lähdetäkään.

Kaveri parkkeerasi Jyväskylän keskustan Lippupisteen jonoon aamuseitsemältä. Kello 9.06, peräti kahden onnekkaan lunastettua lippunsa, ilmoitettiin, että sori, loppuunmyyty. Kymmenet äimistyneet jäivät nuolemaan näppejään.

SIINÄ EI OLE MITÄÄN ihmeellistä, että maailmanluokan esiintyjien konserttiliput myydään vauhdilla loppuun. Sekin oli tiedossa, että viime vuosina hiljaiseloa viettänyt, jopa hajonneeksi luultu Rammstein saattaa myydä tuvan täyteen ajassa, jossa Mutter soi Mein Herz brenntistä Nebeliin.

Esimerkiksi vuonna 2004 Rammstein myi Hartwall-areenan keikan liput loppuun puolessa tunnissa. Mutta että kuudessa minuutissa?

METALLICA TEKI viime keväänä lipunmyynnin nopeudessa Suomen ennätyksen myymällä Porin Sonispheren 50 000 lippua loppuun puolessa tunnissa. Madonnan Jätkäsaaren keikan 80 000 lippua myytiin Lippupisteen tumpeloinnista huolimatta loppuun aamupäivässä.

Parempi vertailukohta löytynee Hartwall-areenalla viime kesänä tuplakeikat heittäneen Metallican tikettirumbasta: kahden keikan 26 000 lippua myytiin 40 minuutissa.

Onko Rammstein siis tuplaten suositumpi kuin Metallica?

MITEN SITTEN ON mahdollista, että Rammsteinin keikka myytiin niin nopeasti loppuun?

Lippujen trokaaminen eli ostaminen yli oman tarpeen ja ylihinnalla jälleenmyyminen on vain osa yhtälöä, niin vastenmielistä ja opportunistista kuin se onkin.

Verkkohuutokaupassa Rammstein-lippuja oli myynnissä lähes välittömästi maanantaiaamupäivällä. Voitot huitelivat sadoissa prosenteissa, myipä joku lippua pyörätuolipaikallekin.

Rammstein-keikan lipuille oli kuuden kappaleen kertaostosrajoitus, joten taidokkaat trokarit pääsevät nytkin tekemään hyvää tiliä.

Musiikki herättää intohimoja ja näidenkin tikettiskalpeeraajien saama palaute oli ihmisten pettymyksen suuruuden mukaista.

SYYTTÄVÄ SORMI lipunmyyntiennätysten jatkuvassa rikkoutumisessa osoittaa nettiteknologiaan. Kun kuka tahansa, missä tahansa pääsee kalastelemaan lippuja, on tiketin nappaaminen täysin tuurin ja verkkoyhteyden toimivuuden varassa.

Monien mielestä tämäkin on ok, mutta on silti absurdia, että tunteja lippujonossa odottaneet jäävät tyhjin käsin. Jyväskylässä Lippupisteestä lipun saivat kaksi, joissakin paikoissa ilman jäivät kuuleman mukaan kaikki.

Vielä hankalampaa tästä tekee sen, että Tiketissä myytiin lippuja vain kentälle. Revippä siitä sitten lipunmyyntitiskillä, kun aikaa uusien päätösten tekemiseen on vain muutama minuutti ennen eioota.

RAMMSTEIN EI heitä toista keikkaa Suomessa. Maallikko ihmettelee, että miksi bändi ei hyödynnä näin pohjatonta apajaa? Tarjonta ei to-

siaan kohtaa kysyntää.

Tulevaisuudessa suurkonserttien lipunmyynnit ovat yhä enemmän maanantaiaamuisen kaltaisia salamapyrähdyksiä. Eikö lipunmyyjäkanavilla ole halua vai kykyä luoda oikeudenmukaisempaa järjestelmää, jossa lippujen saatavuus jakautuisi tasaisemmin?

Kirjoittaja on toimittaja ja Baanan tuottaja.