Nato-keskustelua etsimässä

Viime viikon torstaina Helsingissä oli pienimuotoinen tilaisuus käydä Nato-keskustelua. Sotahistorian dosentin Markku Salomaan kirja Puhutaan Natosta ilmestyi, ja salillinen ihmisiä muodosti mielipiteitä Natosta.

Keskustelua syntyikin, olihan paikalla pääasiassa Naton hyvin tuntevaa ja läntiseen sotilasliittoon positiivisesti suhtautuvaa väkeä. Tai ehkä kyseessä oli enemmän mielipiteiden vaihto.

Suomalaisessa Nato-keskustelussa on muutama päälinja: joko asiaan ei oteta kantaa tai halutaan, ettei joku ota kantaa, tai sitten keskustellaan siitä, ettei Natosta keskustella. Keskustelua käydään omassa piirissä, josta lähdetään ulos vain silloin, jos muita täytyy syyttää väärästä keskustelusta.

Se ei ole kovin hedelmällinen lähtökohta. Mielikuvat ja tosiasiat ovat sekamelskassa. Sen paremmin Naton puolustajat kuin vastustajatkaan eivät aina tiedä, mitä Nato-jäsenyydestä todellisuudessa seuraisi, mihin ongelmiin jäsenyys vastaisi ja mitä ongelmia se aiheuttaisi.

Joskus kuulisi mielellään, millaiseksi muut pienet maat ovat kokeneet asemansa Natossa. Kun päätökset tehdään konsensuksella, on käytäväpeleillä merkitystä. Millaisia ne ovat Natossa?

Tosiasiallisesti Nato-keskustelu on kuitenkin aktivoitunut ilmeisistä syistä samassa aallossa, jossa yleinen puolustuspoliittinen keskustelu on virinnyt. Virallisten tilaisuuksien antama kuva onkin väärä, kun katse suunnataan sinne, missä ei tehdä päätöksiä, mutta sorvataan ajatuksia.

Turvallisuuspolitiikasta on tullut blogistien aihe. Keskustelu on aktiivista ja asiantuntevaa, ja jotain siitä tihkuu jo julkisuuteen. Syitä on paljon.

Vielä runsas vuosi sitten olisi ollut mielettömyyttä spekuloida sillä, millaisilla keinoilla Suomi vastaa ydinasepelotteen käyttöön. Nyt kysymys tuntuu vähintään spekulatiivisesti mielenkiintoiselta, ja joskus öisin vähän sitäkin todemmalta.

Nyt ei tunnu enää oikealta keskustella siitä, mikä on puolustuksen oikea taso, vaan siitä, miten nopeasti puolustus saadaan oikealle, toimintaympäristön vaatimalle tasolle. Miten varmistetaan huolto kriisitilanteessa, millaiseen kriisin nykyisessä maailmassa ylipäänsä joudutaan?

Kun mielipiteitä on paljon, niiden törmäyksistä toivottavasti syntyy käyttökelpoisia hahmotelmia.

Jos kaipaa vilkasta Nato-keskustelua, ei aina pidä suunnata harmaapäisten miesten tilaisuuksiin. Mutta ei niitäkään pidä jättää väliin.

Torstain tilaisuudessa nimittäin käytiin toisenlainen keskustelu. Sen punaisena lankana oli Suomen puolustuksen mahdottomuus. Puolustusvoimat on ajettu ahtaalle, Naton ovi saattaa olla jo kiinni.

Yksin ei enää nykymaailmassa voi olla. Pohjoismainen puolustusliitto olisi hyvä asia, jos sellainen joskus olisi edes etäisesti mahdollista. Naton varaan ei voi paljon laskea, paitsi todella isoissa kysymyksissä.

Arvovaltaiset keskustelijat muistuttelivat toisiaan menetetyistä mahdollisuuksista ja aiemmista virheistä. Tämän päivän tapahtumien valossa päätökset asettuvat kehnoksi ketjuksi, muuna päivänä ehkä oltaisiin toista mieltä.

Keskustelijat siis totesivat, millaiset kortit ovat pöydällä. Terveellistä se on sekin. Nyt on päätettävä, mitä peliä niillä pelataan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.