Naudan reisiluu

KeuPa HT:n pukukopin katosta roikkuu naudan reisiluu.

Se ostettiin Tampereen kauppahallista 120 päivää sitten. Silloin oli myöhäissyksy. KeuPa löytyi Mestiksen sarjataulukon viimeiseltä sijalta.

Luu on irvokkaan näköinen, niin on tarkoituskin.

Keuruulaispelaajat ovat toljottaneet talismaania talven pitkinä iltoina valmentajansa paasatessa. Ihan aluksi syntyi aihio jääkiekkojoukkueesta, siitä se kasvoi ja rakentui, tukevoitui ja tiivistyi.

KeuPa alkoi saada lihaa luun ympärille. Siinä symboliikka. Tekoja puheiden ympärille.

KeuPasta tuli jääkiekkojoukkue.

Tämä kolumni on Ville Niemisen ja Ilkka Kulmalan yhteistuotantoa. Tunnelman ja ärsykkeet antoi Nieminen, sanat ajatusten ympärille löi Kulmala.

KeuPa HT on ihme, se on tarinan mestari.

Kun neljäkymmentäviisi (45) vuotta sitten ihailin Keuruun luonnonjäällä Olli Arvosen, Jouko Keräsen, Kari Vatkan ja muiden silloisten KeuPa-tähtien kieputtelua, en voinut kuvitella, että tämä seura kuuluisi omana elinaikanani valtakunnallisesti top 20 -sakkiin. Se olisi ollut visiona läpensä absurdi.

Silloin koko Keski-Suomi oli jääkiekkoilullisesti musta aukko, huippulätkää pelattiin jossain muualla, Keuruulta katsoen huonojen tieyhteyksien tuolla puolen Tampereella, Raumalla, Helsingissä. Menestyvä JYP oli vasta pilke Urpo Helkovaaran silmäkulmassa.

Urheilu ja sen tarina lähtevät halusta urheilla. Tai vimmasta urheilla.

Valmentaja Ville Nieminen sanoo, että hänellä on oikeus vaatia KeuPan pelaajia nauttimaan jääkiekosta ja näistä pudotuspeleistä.

Itse hän ei nauttinut. Pelaaja-Nieminen ahmi jääkiekosta ja lätkäystävistään, mutta itse pelaamisessa hän koki olevansa kovilla, koko ajan äärirajoilla, siis että ylipäätään pärjäsi ja selviytyi. Toisaalla rutisti kunnianhimo, joka oli suunnaton.

Stanley Cup -voittaja ei ollut luontainen pelaaja. Vajetta oli, pelinopeudesta ja liikkumisesta lähtien. Hänen oli uhrattava ihan kaikkensa – kroppansa, mielensä ja nautintonsa – että pystyi olemaan hyvä.

Sen takia hän miettii nyt jälkeenpäin, menettikö urheilusta jotain.

Jotain sellaista, mitä ei halua suojattiensa menettävän.

KeuPan ihme on peräisin juuri tästä, sattumien kautta yhteen kokoontuneiden ihmisten halusta voittaa ja kehittyä toisiaan jelpaten paremmiksi yksilöiksi.

Sellainen urheilukulttuuri nyt vain on tällä vuosikymmenellä Keuruulle syntynyt. Siihen voi ja saa liittyä vimmaa sekä hulluutta. Mutta kyllä jääkiekko ja siinä menestyminen lopulta nautinnosta sikiää.

Siksi Nieminen toivoo, että pelaajat eivät kokisi pudotuspelejä niin raastavina elämyksinä kuin hän itse ne aikoinaan koki. Että he olisivat lujasti tosissaan ja jännitettynä jousena yhteisellä asialla.

Mutta eivät irvistäisi hampaillaan.

Nieminen luotsaa ensi kaudella apuvalmentajana Mikkelin Jukureita, jonka KeuPa nyt välierissä kohtaa.

”Perkuleen hieno asetelma”, hän sanoo.

”Vielä hienompaa olisi, jos KeuPa kohtaisi Edmonton Oilersin – ja minä valmentaisin ensi kaudella Oilersissa.”

Naudan reisiluu. On se mahtanut näiden puheiden puhurissa villisti heilua.

Uusimmat

Kolumnit

Kolumni: Enkelit lentävät edelleen Berliinin taivaalla

Lyhyet

Pakina: Taksin jäljet voivat paljastaa tontun käyneen

Kolumni: Konserni sinä olet tähti

Ensin syvä hiljaisuus, sitten pitkä litania

Vuoden kostein juttukeikka

Normeja purettu ja talous pantu kuntoon

Sankari on päätynyt pahaan pulaan

Kolumni: Itsenäisyyspäivä on oikea Älä osta mitään -päivä

Kolumni: Tarvitaanko Putouksen yhdettätoista kautta?

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.