Ne 600 muuta urheilijaa luovat katsojien Kalevan kisat

Kalevan kisoissa vallitsee outo tunnelma. Kenttäkuulutus kertoo tietysti urheilijoiden edistymisestä, mutta puhevirrasta puuttuu muutama tavallisuudesta poikkeava kohta. Nyt ei luetella jatkuvasti olympiakisojen A-rajojen vaatimuksia tai B-rajojakaan.

Vain muutama urheilija on enää pakon edessä, kun näytöt Pekingiin piti antaa jo ajat sitten.

Yksinkertaistettuna nyt on ollaan asiassa puhtaimmillaan. Taistellaan vain Suomen mestaruuksista, ei niinkään huipputuloksista tai karsintarajojen rikkomisesta. Yleisurheilun suurkuluttajat hyväksyvät tilanteen. He ovat tulleet Tampereelle ensisijaisesti nauttimaan kilpailusta, taistelusta voitoista.

Ja se riittää tunnelman luomiseksi.

Kisoihin osallistuu noin 620 urheilijaa. Heistä noin 20 pääsee Pekingin olympia-areenalle.

Olympiavuonna yleisurheilua tarkastellaan erityisen kriittisesti. Kansa ja media haluavat huipputuloksia, joilla taistellaan mitalit kotiin kauden huipentumasta.

Suomen olympiajoukkueesta viitisen yleisurheilijaa voi täydellisesti onnistuessaan voittaa mitalin ja pistesijan tuntumaan lasketaan yltävän myös muutaman yrittäjän.

Tero Pitkämäki, Tommi Evilä, Tero Järvenpää ja kumppanit saavat keskittyä olympiakisoihin rauhassa. Paineitta, mistä kertoo esimerkiksi Evilän huuhailu perjantaiaamun pituuden karsinnassa.

Olympialippu takataskussa ei haittaa, vaikka Kalevan kisojen karsinta menisi askelmerkkien tarkentamiseen.

Loput 600 urheilijaa ovat tulleet tekemään Tampereelle vuoden parasta suoritustaan.

Heille Kalevan kisoihin pääseminen on hyvä saavutus, sillä vaatimuksena on A-luokan tuloksen tekeminen. Harrastajamäärät ovat laskussa, mutta silti A-luokkaan ei pääse ilmaiseksi. Kaikki osanottajat ovat hyviä urheilijoita, mutta yleisurheilun raakuus saa suuren osa yrittäjistä näyttämään aloittelijoilta.

Sentit ja sekunnit ratkaisevat ja tarjoavat kiusallisen täydellisen vertailukohdan.

Tasoerot näkyvät muutamien kansainvälisten huippujemme jälkeen, mutta se ei saa masentaa muita urheilijoilta. Vain massat tekevät Kalevan kisoista katsomisen arvoisen, ei yksittäinen keihäskaari.

Mutta mitä kuuluu huipuillemme?

Itse asiassa terävimmän kärjen tilanne on paljon parempi kuin vuosi sitten, jolloin lähdettiin Osakan MM-areenalle sekavin tuntein. Silloin vain Tero Pitkämäki oli kärkinimistämme terveenä - muut kaatuivat katuun jo aikaisemmin.

Jukka Keskisalo ja Tommi Evilä menettivät pelin kesken kesän. Frantz Kruger jännitti kansalaisuusasioitaan, eivätkä Pitkämäen keihäskaverit olleet vireessä. Siksi Pitkämäen tuoma mitali oli joukkueen maksimisuoritus.

Nyt iskujoukkomme kärki Pitkämäki on nousukunnossa, mutta myös muut mitalille mielivät ovat viimeistelleet kuntoaan terveinä. Tuntuu, että kaikki ei ole nyt yhden kortin varassa.

Suomen yleisurheilujoukkue on vakiintunut hälyttävän pieneksi. Kahdeksan vuotta sitten Sydneyn kisoihin osallistui 24 yleisurheilijaa ja Ateenaan vielä kaksi vähemmän.

Sen verran Kalevan kisoissa on panosta, että lauantaina ja sunnuntaina katsotaan. jääkö joukkueemme vielä Ateenaa pienemmäksi.

Kirjoittaja on Savon Sanomien urheilutoimittaja.