Ne daisarit, jotka muistuttavat...?

On tullut aika nostaa kissa pöydälle. Kun kukaan muu ei kirjoita asiasta, minun täytyy uhrata vähäinenkin maineeni. Kyse on naisten rinnoista, siis tisseistä.

Ehkä aiheesta ei kirjoiteta lehdissä siksi, että tissit ovat nykytelkkarissa itsestäänselvyys. Niitä pitää olla tarjolla ja niitä on tarjolla. Sillä hyvä. Tissien korostaminen on samanlainen pintajuttu kuin esimerkiksi se, että tv-poliisi pukeutuu tyylikkäämmin ja kalliimmin kuin tosielämän virkaveljensä koskaan pystyisi.

Jatketaan poliisilinjalla. C.S.I.:n naiset eivät muotojaan kätke. Puseroiden kaula-aukot ovat avaria kuin tundrat. Tv:n naisjuristin toiseksi tärkein ase on tiukka pusero. Tärkein on tietenkin minihame.

Suunnilleen puolet Big Brotherin suosiosta johtui siitä, että katsojat toivoivat tissin vilahtavan vahingossa tai tahallaan jossakin välissä. Kadi laski voittonsa tiukkojen puseroiden varaan ja melkein siinä onnistuikin. Tilapäinen BB-vieras tajusi heti, mikä hänen osuutensa showsta oli: tissien esittely. Työkykyjään nainen oli kehittänyt etukäteen modernin plastiikkakirurgian keinoin.

Harvoin näkee yhtä jäykkää ja teennäistä juontajaa kuin Alastoman Hollywood -sarjan Anne-Mari Berg. Silti itsekin seuraan typerää sarjaa sivusilmällä. Nainen vaihtaa jatkuvasti puseroita, mikä onkin tarpeen, sillä tarpeeksi suurta kokoa ei tunnu millään löytyvän. Mitä Bergin silmiin tulee, voin vain veikata, että niitä on kaksi kappaletta.

Kauan ihmettelin, miksi venezuelalainen telenovela Tuhkimotarina menestyy Suomessa. Ylinäyttelemisessä ja epäuskottavissa juonenkäänteissä lyötiin kaikki edelliset ennätykset. Lopulta tajusin, että kyse ei olekaan draamasta, vaan tisseistä. Tuhkimotarina on kavalkaadi kauniita, suuria ja niukasti peiteltyjä tissejä. Ehkä sarjan miehetkin ovat komeita, siitä en osaa sanoa mitään. Huomasin vain ne tissit.

Jokaisen reality-sarjaan kuuluu tissimissi tai pari, Selviytyjiä ja Amazing Racea myöten. Poikamiehenmetsästykseen ei kannata a-kupilla edes hakeutua.

Yhdysvalloissa tissien palvonta on miljardibisnes. Siis samassa maassa, joka suhtautuu seksiin hysteerisen ahdasmielisesti. Ei ihme, että nuoret naiset keräävät rahaa leikkausrahastoon jo teineinä. Ei ihme, että amerikkalaiset nuoret miehet se-

koavat. Keskenään täysin ristiriitaisten viestien keskellä on vaikea elää.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.