Neljän A:n luottoluokkaa

Viikonloppuna juhlittiin jälleen monissa perheissä ylioppilaita ja ammattiin valmistuneita. Yleinen tapa tuntuu olevan, että nuoret pistävät reippaasti todistuksensa esille – vaikka numerot tai arvosanat eivät aivan huippua olisikaan.

Näin pitää ollakin. Jokainen tavoitteensa saavuttanut on juhlansa ja kehunsa ansainnut. Tosiasia on, että joillekin opiskelu on helppoa ja mukavaa, toisille taas kovemman ponnistelun paikka.

Ja aina on niitäkin, jotka tietoisesti luistelevat koulunsa läpi rimaa hipoen, keskittyen ihan muihin asioihin.

Muistelimme alkuviikosta neljän A:n ylioppilaita, jotka ovat siis suoriutuneet ylioppilaiksi pienimmillä mahdollisilla puoltoäänillä. Lähes jokainen muutaman hengen seurueestamme tunsi ainakin yhden tällaisen tapauksen.

Mielenkiintoista oli se, että kenellekään näistä aan ylioppilaista ei ollut käynyt elämässään mitenkään kehnosti. Yksi oli menestyvä yrittäjä, toinen luokanopettaja, kolmas puolustusvoimissa upean upseeriuran tehnyt.

Esimerkkimme olivat vuosien takaa. Nykyisin on opiskelupaikkoihin paljon korkeampi kynnys. Hyvät paperit helpottavat sisäänpääsyä useimpiin jatko-opintoihin, mutta ei edes neljän aa:n kavereiden kannata heittää pyyhettä kehään.

Omat tavoitteensa on vain osattava asettaa realistiselle tasolle. Miksi pyrkiä vuodesta toiseen suurten kaupunkien suosituimpiin korkeakouluihin, kun pienemmiltä paikkakunnilta löytyy vielä ihan kelpoja opinahjoja, joiden ovet ovat apposen auki käytännössä kenelle tahansa?

Suomen sisäinen muuttohalukkuus tuntuu olevan nuorilla todella vähäistä, vaikka muuten mieli palaisikin maailmalle. Aikuistumisen kynnyksellä useimpien tavoitteena on pääsy uusiin ympyröihin, mutta se ei todellakaan tänä päivänä merkitse muuttoa ainakaan kotikuntaa pienemmälle paikkakunnalle vaan mieluiten ulkomaille.

Sunnuntaisuomalaisen kolumnissa 3. kesäkuuta kirjailija Päivi Alasalmi ihmetteli, miksi kaikki vanhemmat eivät valmenna lapsistaan huippuja. Alasalmi esitteli sinänsä ihan erinomaisia konsteja lasten koulunkäynnin tukemiseen: kokeisiin kuulustelua ja ylipäänsä aktiivista otetta koulunkäynnin seuraamiseen.

Mainion kolumnin yksi yksityiskohta tökkäsi varmasti monessa perheessä. Alasalmi ilmoitti palkitsevansa lapsiaan hyvistä numeroista, mutta vain kympeistä. Tässähän ei ole tietysti mitään pahaa, jos lapsi on niin etevä, että tavoite on realistinen.

Moni isä ja äiti lienee tyytyväinen pienempiinkin numeroihin, jos tietää lapsensa yrittäneen parhaansa.

Tulos- vai kannustinpalkkio? Kysymys ei kosketa vain koululaisia; se on myös monen työpaikan arkea.

Jyväskylän Energia Oy maksoi henkilöstölleen viime vuodelta yhteensä satojen tuhansien eurojen ylimääräiset palkkiot, vaikka yhtiön tulos oli liki yhdeksän miljoonaa euroa tappiolla.

Tulospalkkion sijasta hallituksen puheenjohtaja puhui kannustinpalkkiosta: työntekijöitä palkittiin toimintaa kehittävien tavoitteiden toteutumisesta.

JE:n tapauksessa parasta oli se, että palkkiota sai koko henkilöstö, ei vain ylin johto.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.