Nenä on jo pinnalla, mutta...

Suomen taloudellinen tilanne on vuoden aikana parantunut. Työttömiä on vähemmän kuin vuosi sitten ja viennin heikkeneminen on saatu pysähtymään.

Esimerkiksi sahatavaran vienti on huipussaan, mikä kertoo vanhan opin mukaan rakentamisen viriämisestä maailmalla. Myös Keski-Suomen yritysten ulkomaanvienti on piristynyt. Metsäteollisuuden viennin arvo maakunnassa on 1,2 miljardia euroa ja siihen odotetaan Äänekosken sellutehtaan myötä 0,5 miljardin euron kasvua.

Keskustelua taloudesta on käyty menneellä viikolla myös eduskunnassa. Oppositiopuolueet esittävät vaihtoehtobudjeteissaan kymmentä hyvää ja kaunista.

SDP:n vaihtoehtobudjetti perustuu Sitran laatiman budjetin yli 300 miljoonan euron leikkaukseen. Tämä on häikäilemätöntä politiikkaa, jossa todellisia uudistuksia ei tehdä, vaan korotetaan veroja ja lisätään julkisia menoja.

Vihreiden vaihtoehtobudjetissa tarjotaan kylmää kyytiä Keski-Suomeen. Vihreät esittävät esimerkiksi työmatkavähennystä leikattavaksi ja metsähakkeen energiakäytön tuen lopettamista. Ikävä ”tarjous” monille kuntien välillä kulkeville keskisuomalaisille työntekijöille ja metsästä leivän saaville.

Keski-Suomen tilanne on kehittynyt pitkästä aikaa hyvään suuntaan. Viimeisimmän työllisyyskatsauksen mukaan työttömiä työnhakijoita oli 4% vähemmän kuin vuosi sitten. Äänekosken biotuotetehdas, Jyväskylän keskussairaala ja monet muut rakennushankkeet vetävät maakuntaa ylöspäin.

Keski-Suomen aikajana kertoo, että keskisuomalaisten yritysten liikevaihto on kasvanut 5% vuonna 2016, kun koko Suomessa kehitys on ollut 1,5%. Kehitys on ollut positiivista jokaisella maakunnan seutukunnalla. Tämä näkyy parempana työllisyytenä ja palveluelinkeinojen piristymisenä.

Haasteet työllisyyden osalta ovat kokonaisuudessa edelleen kovat, sillä esimerkiksi pitkäaikaistyöttömyys on jatkanut kasvuaan. Nenä on jo pinnalla, mutta vielä tarvitaan kovaa työtä, jotta päästään taloudessa kokonaan ylös.

Biotalous ja energian tuottamisen muutos ovat Keski-Suomen kasvun keskeisiä mahdollisuuksia. Juuri solmittu ja Suomenkin hyväksymä kansainvälinen Pariisin ilmastosopimus velvoittaa Suomenkin vähentämään päästöjään yhä edelleen verrattuna vuoden 1990 tasoon.

Etenkin liikenteen ja asumisen kasvihuonekaasupäästöihin kohdistuu leikkauspaineita. Tämä on nähtävä mahdollisuutena Keski-Suomessa.

Suomen hallitus puntaroikin parasta aikaa, millä mekanismilla se alkaa suitsia autoilun päästöjä. Todennäköisesti toimenpiteinä on biopolttoaineiden sekoitevelvoitteen nostaminen, sähköautoilu ja biokaasu.

Jälkimmäisen osalta on jo otettu edistysaskeleita, viimeisimpänä Mustankorkean liikennebiokaasulaitos. Tarvitsemme vielä valtiovallalta vahvempaa ohjausta biokaasun suuntaan.

Useat autonvalmistajat ennakoivat, että enemmistö uusista autoista on sähköautoja jo 2030-luvulla. Tästä syystä emme voi unohtaa sähköautoja yhtenä päästövähennyskeinona Suomessakaan.

Biotalousmaana Suomen on käytettävä uusiutuvat raaka-aineemme, etunenässä metsäbiomassa hyödyksi polttoaineiden valmistuksessa. Kiinalainen Kaidi rakentaa biojalostamon Kemiin ja Neste lisää todennäköisesti kapasiteettiaan Porvoossa.

Jos sekoitusvelvoite nousee, tarvitaan näitä ison mittakaavan biopolttoaineita valmistavia laitoksia lisää. Keski-Suomen on tässä tapauksessa oltava hereillä ja lobattava ankarasti biojalostamoa maakuntaan.

Biotalous on toki muutakin kuin uusiutuvaa energiaa. Suomi on sitoutunut muovikassien käytön vähentämiseen EU:n pakkausjätedirektiivin myötä.

Muovijäte aiheuttaa ympäristöongelmia maailman merissä ja viimeisten tutkimusten mukaan myös Suomen sisävesissä, etenkin kunnallisten jätevedenpuhdistamoiden lähellä. Saatamme syödä mikromuovia esimerkiksi kalojen mukana.

Muovikassien ja kertakäyttömuovin kuluttamisen vähentäminen on hyvä kohde aloittaa tämä työ. Tämän lisäksi muovia on korvattava esimerkiksi hienon start up -yrityksen, Papticin kehittämän kuitukassin tyyppisillä uusiutuvilla materiaaleilla. Siinä raaka-aineena on havusellu ja tuote voidaan valmistaa vanhalla paperikoneella. Samoin Vaajakoskella toimiva Spinnova kehittää puukuidusta lankaa, korvaamaan ympäristölle haitallista puuvillan viljelyä ja synteettisiä kuituja. Siinäpä biotaloutta kerrakseen!

Hyvää isänpäivää kaikille isille!

Kirjoittaja on keskustan kansanedustaja Keski-Suomesta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.