Neukkumeininkiä neuvotteluissa

Työmarkkinakeskusjärjestöjen laatiman raamisopimuksen kohtalo jäi torstaina ilmaan. Kansantalouden kannalta merkittävä ahtaus- ja kuljetusala odotutti jälleen itseään.

Paine Auto- ja kuljetusalan työntekijäliittoa AKT:tä kohtaan on niin kova, että se joutuu perääntymään valtaosasta 178 tekstimuutosvaatimuksestaan. Työnantajat perääntyvät parissa merkityksettömässä asiassa, jotta vastapuoli ei menetä kasvojaan.

Sopimuksen solmiminen takkuili muillakin aloilla, vaikka liitoille työnnettiin käteen jo reilu kuukausi sitten valmis sopimusluonnos. Muutamasta yksityiskohdasta sopimisessa eniten työtunteja hukattiin yleiskorotuksen ja paikallisesti sovittavan erän määrittämiseen.

Työnantaja yrittää jokaisella sopimuskierroksella vääntää yrityksessä sovittavaa erää mahdollisimman suureksi. Se on kummallista, koska pärstäkertoimella jaetut palkankorotukset heikentävät työilmapiiriä ja työn tehokkuutta.

Sopimusneuvotteluissa on edelleen jäljellä myös paljon vanhaa neukkuajan meininkiä. Sopimusten allekirjoitustilaisuuksissa työmarkkinajohtajat poseeraavat kameroiden edessä suurina sankareina. Raamisopimuksen perjantaiksi suunniteltu keskusjärjestöjohtajien näytösluonteinen arviointitilaisuus kuuluu samaan sarjaan.

Moni kiperäksi arvioitu sopimus valmistuu "sattumalta" vähän ennen iltauutisia. Valtakunnansovittelijan toimistossa se on enemmän sääntö kuin poikkeus. Sopimuksen tekohetken ulkopuolella pimentoon jääville liittojohtajille tiukka kädenvääntö valokeiloissa on hyvä paikka nostaa omaa profiilia ja varmistaa jatkokausi.

AKT:n puheenjohtajan Timo Rädyn kausi on katkolla ensi keväänä, ja hän pääsee nyt osoittamaan liittonsa jäsenille, kuinka kova jätkä on. Saman tempun hän tekee lähes joka kierroksella ja saa muiden haukut ja omiensa kehut.

Uudelleenvalinnan jälkeen Räty voi rauhallisin mielin olla puhumatta sanaakaan liiton viestintäpäällikölle seuraavaan liittokokoukseen asti.

Kirjoittaja on Väli-Suomen sanomalehtien toimittaja.