Nimi ei lajia pahenna, eikä uusi laji ole vanhan turma

En tähän jouluun mennessä ollut ymmärtänyt, miksi hiihtoa alettiin ensin kutsua murtomaahiihdoksi ja sitten maastohiihdoksi. Näinä globaalin ilmastopeikon aikoina asia kirkastui. Maastohiihto on 2000-luvun lylyn lykkijälle jalointa, ylevintä ja elitistisintä hiihtoa. Onnellisia ovat ne Pohjois-Suomen asukkaat, jotka pääsevät sivakoimaan maastossa, siis metsässä, pellolla ja tunturissa. Moni etelän suksittelija joutuu tyytymään korvikkeisiin. He harrastavat hiihtoputkihiihtoa, ensilumenlatuhiihtoa, tykkilumihiihtoa ja tekolumenlatuhiihtoa. Kun tähän lisätään vielä hiihdon alaluokat eli luistelu ja perinteinen sekä kilpaluokat eli sprinttihiihto, yhteislähtöhiihto, väliaikahiihto ja takaa-ajohiihto, aletaan olla kaukana mäystimistä.

Hiihto ei ole suinkaan ainoa laji, jonka nimi on tuunattu. Sählystä on sukeutunut salibandy, jääpallosta bandy ja kuntopyöräilystä spinning. Samalla ollaan etäännytty kauas suomen kielestä. Kun jalkapalloa potkivat harrastavat jalkapalloilua niin eikö muovista reikäpalloa pelaavien pitäisi harrastaa salibändyilyä. Harva jääpalloilija kuitenkaan ilmoittaa, että "olin bändyilemässä". Voisivat kuulijat luulla pillerin pyörittäjää muusikoksi.

Eivätkä kelpaa palloilun sarjoille nimeksi mestaruussarjat. Jääkiekossa kilpaillaan SM-liigassa ja Mestiksessä. Jalkapallossa mitellään paremmuudesta Veikkausliigassa, Ykkösessä, Kakkosessa ja Kolmosessa. Liiga on päivän sana myös koripallossa, lentopallossa, kaukalopallossa ja jääpallossa. Vesipalloilijoille sentään sopii SM-sarja.

Yleisurheilu ja paini. Näitä minulle tarjottiin vaihtoehdoksi 1970-luvun alussa, kun ilmoittauduin Ilmajoen Kisailijoiden urheilukouluun. Valitsin kuitenkin pesäpallon ja Koskenkorvan Urheilijat. Sitä ennen olin voittanut kahvilusikoita hiihtoladulla ikäluokkani ainoana edustajana.

Nykyisin lapsilla on mistä valita. Suomen Liikunta ja Urheilun lajilistauksessa on 282 eri "urheilulajia". Heittomerkit siksi, koska mielestäni casting, hiekanveisto, lennokkien lennättäminen ja pienoisautoilu eivät ole urheilua.

Montakohan lajia listalle mahtaisi jäädä, jos urheilua alettaisiin määritellä puritanistien mieleisesti. Välillä tuntuu, että varsinkin huippu-urheilusta heille kelpaavat vain olympialajit. Jos laji ei ollut mukana Martti Jukolan vuonna 1935 ilmestyneessä teoksessa Huippu-urheilun historia, ei sen edustajaa voi kelpuuttaa Vuoden urheilijaksi 2000-luvullakaan.

Perinteisetkin lajit ovat muuttuneet melkoisesti vuosien saatossa. Hiihto on siitä hyvä esimerkki. Välineiden ja valmennuksen kehittyminen, television paineet sekä ihmisten ajankäyttö ovat pirstaloittaneet hiihdonkin. Viidenkymmenen kilometrin sivakointi ei ole enää kaikkien mielestä hiihdon kuningaslaji.

Urheilijan, urheilujohtajan, urheilutoimittajan ja eritoten penkkiurheilijan pitäisi suvaita, omaksua ja kehittyä. Nimi ei lajia pahenna, eikä uusi laji ole vanhan turma.

Perinteiset lajit ovat joutuneet luovuttamaan harrastajia uusille lajeille. Tämä pitäisi vain hyväksyä. Pesäpalloa ei saatu houkuttelevammaksi, vaikka SM-sarjan nimi muutettiin superpesikseksi. Lapset ja nuoret haluavat pelata jääkiekkoa ja jalkapalloa, koska heillä on vapaus valita ja heidän esikuvansa pelaavat muualla kuin kylän ainoalla urheilukentällä.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen urheilutoimituksen esimies