Niukkuus ei lisää luovuutta

Paine tuottaa timantteja. Miksipä sama keino ei toimisi myös innovaatioiden syntyyn? Tätä ajattelutapaa sovelletaan nyt korkeakouluihin, joiden odotetaan luovan käänteentekeviä innovaatioita Suomen talouden pelastamiseksi.

Suomalaiset tuotteet eivät mene riittävän hyvin kaupaksi ulkomailla. Vienti ei vedä, toistellaan. Tarvitaan siis uusia tuotteita ja niitä varten kaivataan innovaatiota. Katseet kääntyvät tällöin tiedelaitoksiin: keksikäähän nyt jotain mullistavaa, joka tukisi suomalaisen talouskasvun nousuun.

Toive – tai pikemminkin vaatimus – on osittain perusteltu, sillä yliopistoilla on opetuksen ja tutkimuksen ohella myös yhteiskunnallinen tehtävä. Se tarkoittaa vuorovaikutusta muun yhteiskunnan kanssa: tutkimuksen merkitystä voidaan arvioida sen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden näkökulmasta.

Hyvän innovaation keksiminen olisi nyt varsin vaikuttavaa.

Mutta innovaatiot harvoin syntyvät ihan tyhjästä. Niiden taustalla on tuhti annos perustutkimusta, joka luo hyvän pohjan uusien ideoiden syntymiselle.

Yliopistoissa pelätään sekä perustutkimuksen että opetuksen heikentyvän, sillä tulevat leikkaukset kohdistuvat myös korkeakouluhin. Väki vähenee, mutta pidot tuskin paranevat.

Pienenevät tutkimusresurssit tulisi valtiovallan mielestä kohdistaa entistä enemmän talouskasvun tukemiseen eli innovaatioiden löytämiseen. Tämä painotus veisi voimavaroja perustutkimukselta. Ja se taas pudottaisi pohjan soveltavalta tutkimukselta eli juuri siltä toivotulta uusiin keksintöihin tähtäävältä tutkimukselta.

Vaikka paine tuottaa timantteja, ei sama periaate synnytä tiedelaitoksissa uusia innovaatioita – varsinkaan jos pohjatyö eli perustutkimus jää tekemättä.

Hallitus tuntuu nojaavan tiedepolitiikassaan myyttiin, jonka mukaan niukkuus tuo mukanaan tuottavuuden. Niukkuus sen enempää kuin käskytys ja jatkuva pelko työpaikasta eivät kuitenkaan lisää luovuutta.

Päättäjät siis odottavat yliopistoilta keinoja, joilla Suomen heikko talous saataisiin kasvuun. Tässä asiassa tutkimustietoa arvostetaan ja siitä ollaan hyvinkin kiinnostuneita.

Sen sijaan tutkimustietoa ei kuitenkaan huolita päätöksenteon tueksi. Nykykäytännön mukaan tutkittu tieto sivuutetaan systemaattisesti päätöksenteosta.

Keksinnöt siis kelpaavat päättäjille, mutta tutkittu tieto ei, jos se häiritsee oman pään mukaisia päätöksiä.

Ei ihme, että yliopistoissa ollaan turhautuneita.

Turhautumista eivät ainakaan vähennä pääministeri Juha Sipilän (kesk.) tokaisu ”kaikenmaailman dosenteista” ja valtiovarainministeri Alexander Stubbin (kok.) vitsailu kolmesta hyvästä syystä olla professori: kesä-, heinä- ja elokuu.

Yliopistot ovat tähän saakka ottaneet hyvin vastaan niille annetun kolmannen tehtävän eli yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta huolehtimisen. Nyt vaikuttaa siltä, että asiassa on otettu takapakkia.

Osalle yliopistoväestä innovaatiosta on tullut kirosana, joka on haluttu toivottaa pimeimpään loukkoon.

Yliopiston näkeminen pelkästään talouskasvun tukijana kaventaa tieteentekemistä ja siten heikentää mahdollisuuksia uuden tiedon löytämiseen. Ja juuri se ei ollut tarkoitus.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.