Nollasummapeli ei vetele

Taloudellisen kasvun vauhdittaminen on vaikeaa. Sen havaitsi edellinen hallitus ja asia on valkenemassa nyt myös nykyiselle hallitukselle.

Kasvun vauhdittaminen on erityisen vaikeaa, jos sitä yrittää tehdä nollasummapelillä. Juuri sillä keinoin kasvua on haettu.

Tuoreen hallituksen viritys yhteiskuntasopimuksesta on hyvä esimerkki nollasummapelistä. Lähtöasetelma määrittyi tarkasti: kun yksi saa jotain, on se toiselta pois.

Kun kokoaikainen työntekijä pidentää työpäiväänsä, on se toiselta eli työttömältä tai osa-aikaiselta pois. Kun työntekijä pidentää päiväänsä ja alentaa palkkaansa, hyötyy muutoksesta työnantaja. Työnantajan hyödyn on perusteltu koituvan koko yhteiskunnan hyväksi, mutta väitettä on ollut vaikea myydä työaikaansa pidentävälle ja palkkaansa alentavalle työntekijälle.

Kun toinen voittaa ja toinen häviää, järkikin jo sanoo, että kakku pysyy samana eikä uutta kasvua synny. Juuri sitä on nollasummapeli.

Nollasummapeli näkyy myös yhteiskuntasopimuksen vaihtoehdoksi nimetyissä leikkauksissa. Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ilmoitti – joko ajattelemattomasti tai taitamattomuuttaan – jo hyvissä ajoin ennen neuvottelujen alkamista, että jos sopimusta ei synny, ovat edessä 1,5 miljardin leikkaukset.

Nyt hän on vetänyt uhkausta takaisin, ja hallitus etsii vaihtoehtoja leikkauksille. Hyvä niin.

Mutta vahinko oli jo syntynyt: leikkauksilla uhkailu vie – ja on jo vienyt – eri kansalaisryhmät toisiaan vastaan. ”Lisäys sulle on poissa multa” -keskustelua käydään jo: Työlliset, työttömät, yrittäjät, eläkeläiset, opiskelijat, rikkaat, keskituloiset, köyhät kamppailevat toisiaan vastaan.

Myös tämä on varsinaista nollasummapeliä. Moisella vastakkaisiin suuntiin vetävällä pelillä on vaikea saada kasvun innostusta kukoistamaan.

Mikä olisi vaihtoehto kasvua hidastavalle nollasummapelille?

Kyse on yhteistoiminnan synnyttämisestä. Se taas voi syntyä, jos myös luopumaan joutuva saa säilyttää kasvonsa ja arvokkuutensa. Se merkitsee varmuutta siitä, että toisessa asiassa myös häntä tullaan vastaan.

Yhteinen päämäärä – Suomen saaminen kasvuun – on silloin selkeämpi ja hitusen helpompi hyväksyä myös henkilökohtaisesti. Silloin huomio ei pysähdy pelkkään ”multa pois, hyödyt sulle” -keskusteluun. Sellaisessa ilmapiirissä on edes mahdollista luoda uuden kasvun ituja.

Omastaan tinkiminen on helpompaa, jos tietää, että on arvokas ja tarpeellinen aivan omana itsenään – ei vain kulueränä ja leikkauskohteena. Joskus omastaan luopuminen on jopa kannattavaa, jos on takeita siitä, että jotain muuta tulee tilalle. Tällaista ilmapiiriä olisi nyt luotava.

Siitä ilmapiiristä ei ollut puhettakaan, kun eri toimijat arvioivat uutisissa yhteiskuntasopimuksen kaatumisen merkitystä. Pelottelulla ei näyttänyt olevan rajaa. Toisteltiin vain, että ketään ei uskalla enää palkata ja kaikki kääntyy kohti suurta surkeutta. Varmaan heinäsirkatkin odottavat jo ryntäystään.

Näillä puheilla luodaan itseään toteuttavaa todellisuutta. Jos puheet ovat synkkiä, on turha muuta odottaakaan. Jos ilmapiiri puolestaan on optimistinen, on lupa odottaa käännettä parempaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.