(N)ostovoimaa ja voimasanoja

Ruokamarkkinat olivat Suomessa pitkään kahden kauppa ja kolmannen korvapuusti. Ehkä siksi Lidl panosti saksalaisella tehokkuudella paistouuneihin. Nyt S- ja K-kaupat laskevat kilvan ja kiireen kaupalla hintojaan.

Liiketaloudessa tärkeintä on kuluttajan liike. Mihin liikkeeseen häneltä liikenee rahaa? Liikeyritykset yrittävät kääntää liikeratoja eli tavoittelevat asiak­kaiden liikevaihtoa.

Ruokara(u)ha

Nyt asiakkaillakin on mahdollisuus liikevoittoon, kun vuosien hinnannostojen jälkeen kuin ihmeen kaupalla heille tuli ostovoimaa.

Ruokasodan melskeessä on helpompi ottaa ruokalepo.

Luojan (Heinä)luoma?

Jyväskylän valtuuston kristillisdemokraattien ryhmäjohtaja Juhani Starczewski höperehti, että puolison kuolema on eduskunnan puhemiehelle Eero Heinäluomalle (sd.) Jumalan rangaistus homoliiton kannattamispuheista.

Kristillisessä tasajaossa Tähticzewski tuomitsi samalla myös arkkipiispa Kari Mäkisen, joka ”erehtyi” toivomaan, että seksuaalivähemmistöt voisivat antaa anteeksi kirkolle ja yhteiskunnalle. Heinäluoma tuki Mäkistä, ja sen jälkeen homma olikin mäkistä.

Maanpäällinen puoluejohto tajusi vaalien alla vaalia sen verran kristillisyyttä ja demokratiaa, että erotti asian ja asiattomuuden lisäksi Starczewskin puolueesta.

TerroRISTIretket

Kansainvälisessä kansojen välisessä taistossa paljon kahjompaa ja tappavampaa ovat ääri-islamislaisten laajentuneet (terro)ristiretket.

Kristittyjen keskiaikaiset retket islamilaisia vastaan ovat kääntynyt paluuliikenteeksi. Nyt al-Qaida ja muut äärijärjestöt tulevat Euroopankin ääriin iskemään pakanallisina tai harhaoppisina pitämiään vastaan. Länsimaailma joutui katsomaan Allah-päin, kuinka Koraani ja konepistooli kainalossa Paratiisiin painuttiin Pariisin verilöylyn kautta.

Pelko leviää islamia nopeammin. Profeetta Muhammad syntyi Mekassa ja kuoli Medinassa 600-luvulla. Millähän mielin hän katsoo nimissään 2000-luvulla jatkuvaa mekkalaa ja mediaa. Onko yhä jatkuva sota enää Pyhä?

Kylmä sota

Osaavat Venäjä ja länsimaat kärhämöidä ilman islamistejakin.

Kylmän sodan ja tykkien jylinän katveessa Suomessa suurimpia pulmia ovat pakkaset ja tykkylumi – kun ensin alkutalvesta oli ammuttu tykkilunta hiihtokeskuksiin.

Vastakkain ovat luonnonvoimat ja voimayhtiöt – ja asiakkaat. Voimasanoja on käytetty linjanvedoissa ja linjaerimielisyyksissä. Sähköä on ilmassa, mutta monen mieli on maassa eli johdot pitäisi kaivaa maahan. Mutta asiakas on voimaton, kun voimayhtiön johto vetää tiukkaa linjaa: johtojen upottaminen on liian kallista. Ilmaista ei tunnu olevan voimajohtojen huoltaminen satojen miesten voimin ilmastakaan. Voimassa olevien pykälien mukaan moni sähkötön jää ilman korvausta.

Pakkas- ja sähköpaineissa vähemmälle huomiolle jää lehden otsikko: pääministeri Stubb kiistää johdon linjaerot.

Kylmä totuus

Sovitusti isä pistää töistä yksin kotona olevalle Neiti lukiolaiselle aamuherätysviestin:

– Huomenta, ulkona on kylmä ja lisäks kalsee tuuli, joka pahasti pakkasta lisää.

Vastaus ei lämmitä:

– Hyi! Eli en siis nouse.

Kirjoittaja on pakinoitsija jo kolmannessa polvessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.