Nykyajan unelmaduuni

Metsähallitusta koskevaa lakia on uudistettu jo yli seitsemän vuotta. Tämän lukijat tietänevät jo, menikö laki läpi vai tuliko taas uusi mörkö piiriin niin kuin lastenlaulussa. Minä en tätä kirjoittaessa vielä tiedä.

Mistä kaikesta on oikein kiistelty? Mikä valtion maissa on niin kiinnostavaa? Ovatko ihmiset menettäneet järkensä, kun uusia pelkoja ja uhkakuvia nousee kuin suppilovahveroita sateella?

Valtion mailta ja vesiltä halutaan paljon. Ne ovat yhteistä omaisuutta ja niitä on lähes kolmannes Suomen pinta-alasta.

Valtion mailla halutaan suojella alkuperäistä luontoa, lisätä monimuotoisuutta ja tarjota kansalaisille retkeily- ja eränkäyntimahdollisuuksia. Toisaalta tehdään liiketoimintaa, josta valtio saa tasaisen ja hyvän tulovirran.

Maankäytössä voidaan aina joitakin asioita sovittaa yhteen, mutta ei kaikkea. Kaivos- tai soranottoalue vie poronlaitumen ja jahtimaan, uuden suojelualueen perustaminen tuottavalle metsämaalle syö metsätaloutta, avohakkuu muuttaa maiseman ja vie mustikkapaikan, tuulivoimalapuisto pirstoo luontoa. Maankäyttö on täynnä valintoja.

Samassa talossa on ikään kuin tuli ja vesi, ja sanotaan, että siitähän ei hyvä seuraa! Itse olen kyllä hiukan eri mieltä. Riippuu vain keneltä kysytään, kuka vastaa ja mitä asiaa tai tekemistä kukin arvioi. Kun teemme tuottavaa metsäliiketoimintaa, siitä hyötyvät peukuttavat. Kun hoidamme hienosti suojelualueita ja harvinaisia lajeja, luontoväki kiittää. Kun tarjoamme hienoja eränkäyntimahdollisuuksia, eränkävijä on hartaan kiitollinen.

Mutta ne valinnat: jonkun nilkkaan ne kopsahtavat. Kun marjastajan tai lintuharrastajan unelmametsä hakataan, metsästäjän tuttu jahtialue menee suojeluun ja metsästyskieltoon, erämetsään tai sienestysalueelle kaavoitetaan tuulivoimalapuisto, niin… Metsähallitus pettää aina. Mutta voimmeko me muuta tehdä kuin sen, mitä yhteiskunta tilaa?

Lakiuudistuksessa on vaadittu vahvasti yhtä ääntä taloon, mutta mietitäänpä asiaa. Jos me Metsähallituksessa sisäisesti suuntaisimme ja ohjaisimme vahvasti maankäyttöä, sidosryhmäkonfliktit vain lisääntyisivät. Ne kansalaisten ja sidosryhmien ristiriistaiset odotukset odottavat siellä ovensuulla. Tarvitaan siis kuulemista, sovittamista, erilaisten arvojen esiintuomista ja silti lyömme aina joitakin nenään.

Metsähallituksessa työskentelee sadoittain oman alansa huippuasiantuntijoita. Heidän tietonsa kanavoituu esimerkiksi lausunnoissa, joissa on oltava useita näkökulmia rinnakkain. Tämä luo moniäänisyyden, vaikeuttaa johtamista, mutta antaa päättäjille ja muille viranomaisille eväitä valintoihin.

Nyt kun metsähallituslain sisällöstä on taisteltu mediassa, eduskunnassa ja toreillakin, me talon vajaat 2 000 työntekijää olemme seuranneet sitä kuin Putousta tai Kummelin parhaita jaksoja. Ehkäpä monen olisi tehnyt jopa mieli mennä kertomaan, että muuten hyvä kommentti, mutta asia ei ihan tarkkaan ottaen ole sinne päinkään. Mutta ihmisillä on oltava oikeus kertoa huolensa ja esittää vaatimuksensa.

Se, että työnantaja on kaikkien huulilla, onhan se hienoa. Nykyajan unelmaduuni. Kun lakihumu laskeutuu, Metsähallitus-sana kuulostaa pian taas tylsältä.

Kirjoittaja on Metsähallituksen erätalouspäällikkö.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.