Ogierin ajaminen luuta-autona tekee hyvää MM-sarjalle

MM-rallien ensimmäiseen ajopäivään lähdetään nykyisin kuljettajien MM-sarjan mukaisessa järjestyksessä. MM-sarjaa johtava kuljettaja starttaa perjantain lenkille ensimmäisenä, ja soraralleissa se tarkoittaa luuta-autoksi joutumista. Keula-auto joutuu ajamaan liukkaalla irtosoralla, kun takaa tuleville erikoiskokeen pinta putsaantuu paremmin pitäväksi.

Neljä viimeisintä kuljettajien maailmanmestaruutta voittanut Sebastien Ogier on kritisoinut lähtöjärjestystä, joka on epäedullinen MM-sarjaa johtavalle kuljettajalle. Ogierin mielestä menestyksestä ei pitäisi rangaista.

Minusta nykyinen sääntö lähtöjärjestyksestä on vallan mainio. MM-sarjaa johtavalle kuljettajalle nimenomaan pitää antaa keppiä, että tilanne MM-ralleissa ja MM-sarjassa olisi tasaväkisempi.

Rata-autoilussa parhaiden kuljettajien menoa on hillitty lisäpainoilla ja homma on toiminut. Miksi ralleissa parhaille kuljettajille pitäisi antaa parhaat lähtöpaikat?

Tasoittavan lähtöjärjestyksen ansiosta perjantai oli erittäin mielenkiintoinen Sardinian MM-rallissa. Hyundain Hayden Paddon johti rallia puolenpäivän huoltotauolla. Toyotan Juho Hänninen ja Esapekka Lappi olivat kirjauttaneet erikoiskokeen pohja-ajan, ja Hänninen johtikin rallia kolmannen erikoiskokeen jälkeen. Seitsemän erikoiskokeen jälkeen kärkikolmikko oli Paddon, Hänninen ja Mads Östberg.

Laatikon ravistaminen on tervetullutta rallin MM-sarjaan ja tekee siitä mielenkiintoisemman.

Sen ansiosta myös tehdastallien kakkos- ja kolmoskuljettajat saavat pätkäpohjia, julkisuutta ja arvostusta.

Ehkäpä myös Ogier on tämän tajunnut, sillä tänä vuonna hän ei ole marmattanut lähtöjärjestyksestä, vaan tyytynyt osaansa. Luuta-auton lisenssi nyt vain kuuluu MM-sarjaa johtavan kuljettajan työsuhde-etuihin.

Rallin MM-sarjaa kymmenisen vuotta vuodesta 2003 dominoinut Citroen on pahassa kurimuksessa. Kris Meeken voitto Meksikossa on ainoa Citroenin tähtihetki tänä vuonna. Citroen on valmistajien MM-sarjassa viimeisenä ja eroa sarjaa johtavaan M-Sportiin on 114 pistettä.

Citroen tunnusti Portugalin rallin jälkeen, että kuljettajakolmikkoon on tehtävä muutoksia. Ranskan Stephane Lefebvre sai tehdä tilaa Norjan Andreas Mikkelsenille.

Sardinian rallistakaan ei ole tulossa paljon pisteitä Citroenin pussiin. Craig Breen joutui keskeyttämään kolmannen erikoiskokeen jälkeen, koska auton vaihdelaatikko särkyi hypyn jälkeen. Meeke ajoi autonsa nurin viitospätkällä ja joutui niin ikään keskeyttämään, koska auton turvakaari oli vaurioitunut. Meeke ei aja edes bonuspätkän pisteistä. Eikä Mikkelsenkään ole ajamassa kärkisijoille.

M-Sport on vuorostaan menestyksen valokeilassa, mikä on oikeus ja kohtuus 20 vuotta MM-sarjassa olleelle tallille. Marcus Grönholm ja Mikko Hirvonen ajoivat M-Sportille valmistajien mestaruuden vuosina 2006 ja 2007, mutta kuljettajien maailmanmestaruutta M-Sport ei ole vielä juhlinut.

Edellisestä Fordilla ajetusta kuljettajien mestaruudesta on kulunut jo 36 vuotta. Vuonna 1981 mestariksi kruunattiin Ari Vatanen, joka vei tittelin David Suttonin yksityistallin Ford Escortilla.