Ohjus on ulkopolitiikkaa

Jokin aika sitten monet hämmästelivät uutisjuttua Ilmavoimille hankittavista pitkän kantaman JASSM-ohjuksista. (Ylen uutiset 13.9.)

Yhdysvalloista 175 miljoonalla eurolla ostettavien aseiden kantomatka on satoja kilometrejä. Uutisessa esitettiin kartalla, miten niillä voitaisiin iskeä Venäjän kohteisiin.

Puolustusministeri Carl Haglund (r.) perusteli uusien aseiden hankintaa:

”Kysymys on nyt siitä, että me olemme hankkimassa hyvin merkittävää suorituskykyä. Se tarkoittaa osaltaan sitä, että puolustuksen ennaltaehkäisykyky nousee huomattavasti.”

Ennaltaehkäisykyky on moniselitteinen käsite, enkä väitä, että puolustusministeri tarkoittaisi sillä ennaltaehkäisevää iskua, mikä kuuluu Yhdysvaltain sotilasoppiin.

Uutinen oli täysin asiallinen, joskin mahdollisten iskukohteiden näyttäminen itänaapurista herätti kysymyksiä. Se toi mieleen Täällä Pohjantähden alla -romaanista repliikin, jonka Väinö Linna on pannut Koskelan Vilhon sanomaksi 1930-luvun oikeistotuohuista:

”Se on ihan samanlaista meininkiä, kun joku seisos rappusillaan ja karjus kaikille ohikulkijoille: Minä olen itsenäinen, tulee koittaan kuinka sinun käy...”

Suomi on avoin demokraattinen maa, mutta jostakin syystä sekä periaatteessa että käytännössä suuriakin asioita päätetään toisinaan vähin puhein. Pitkän kantaman ohjusten hankinta on tästä hyvä esimerkki.

Kysymys ei totisesti ole pelkästään Hornettien aseistuksen uusimisesta, kun ostetaan satojen kilometrien kantomatkan strategisia risteilyohjuksia. Päätös on ulkopoliittinen, sillä JASSM-ohjukset lisäävät Suomen Ilmavoimien riippuvuutta Yhdysvalloista ja Natosta.

Suomessa on vaikutusvaltaisia tahoja, jotka pitävät Nato-yhteyksien tiivistämistä tavoiteltavana. Kansalaisten enemmistö on kuitenkin sotilaallisen liitoutumattomuuden ja itsenäisen puolustuksen kannalla.

Poliitikot ovat hyväksyneet käytännössä vaieten ulko- ja turvallisuuspoliittisesti merkittävän asehankinnan. Oppositiokin on ollut hiljaa, vaikka siellä on nyt toisen maailmansodan jälkeisen ulkopolitiikan ja hyvien idänsuhteiden keskeinen vastuunkantajapuoluekin.

Miksi kansanedustajat tässä asiassa hiljaa hyväksyvät puolustusvoimien kehittämisen suunnan, vaikka varuskuntien lakkauttamisasiassa oltiin kovasti äänessä?

Onko niin, että Suomen siirtyminen entistä tiiviimpään Nato-yhteyteen hyväksytään kaikessa hiljaisuudessa?

Mutta onneksi Suomessa on sekä kansallisesti että kansainvälisesti arvostettuja upseereja, jotka sanovat ja perustelevat vakuuttavasti näkemyksensä asioista. Yksi heistä on professori, ye-eversti Pekka Visuri.

Visurin mukaan ”strategisten ohjusten hankinta on loikka kokonaan uudelle varustautumisen alueelle”. (Kansan Uutiset 21.9.)

Hän huomauttaa ulkomaisiin asiantuntijoihin vedoten, että ”tällaiset järjestelmät sitovat pienemmän osapuolen väistämättä suurvallan järjestelmiin”.

Usein korostetaan, että ulkopolitiikka kulkee edellä ja puolustuspolitiikka tukee ulkopolitiikan tavoitteita.

Visurin mukaan kauaskantoisiin ohjuksiin sisältyy selviä ulkopoliittisia riskejä.