Ohuen viipaleen verran leipäjuhlaa

Noin 50 kiloa.

Niin paljon leipää suomalainen syö vuosittain.

Ruisleipää, hapanleipää, piimäleipää, paahtoleipää, näkkileipää, limppua, rieskaa, chiabattaa, patonkia...

Minä mussutan leipää koko ajan. Aamupalalla, lounaalla, välipalaksi, iltapalaksi. Yhdessä päivässä menee kevyesti 6–8 viipaletta. Kuulunkin leivän suurkuluttajiin.

Mutta mikä outoa, suosikkituotteeni katoavat aina mystisesti kauppojen hyllyiltä.

Ensin oli Vaasan ruispalat karpalovivahteella. Marjan aromit loivat leipään upean, aromikkaan maun. Kunnes koitti päivä, jolloin leipää ei ollut enää myynnissä. Leipähyllyn välistä kuiskittiin syyksi: liian vähän kysyntää.

Suruajan jälkeen siirryin toiseen, saman valmistajan tuotteeseen, saaristolaispaloihin. Leivän pehmeä maku vei melkein hampaatkin mennessään. Valittiinpa saaristolaispalat jopa vuoden 2010 tähtituote -voittajaksi vähittäiskauppatuotteiden sarjassa. Ja sitten se päivä koitti taas: leipähyllyllä puisteltiin päätä ja toisteltiin ei oota. Syy oli sama kuin edellisellä kerralla.

Mikä teitä jyväskyläläisiä, suomalaisia, leipäkansaa oikein vaivaa? Karppaus, paleoruokavalio, gluteeniton ruokavalio, ketoosipaasto ja ph-dieetti on niin last season. Kyllä se on leipä, joka miehen tiellä pitää.

Surun murtamana (ja nälkäisenä) suuntasin ulkomaan matkalle Tallinnaan. Hotellin aamiaisella tiemme kohtasivat. Hänen karheutensa, makeutensa, tummuutensa ja runsassiemenisyytensä hurmasivat. Hän oli Fazerin valmistama must seemneleib, musta siemenleipä.

Kun koko muu Suomi kohkasi Viron viinarallista, minä aloitin leipärallin. Toin mustaa herkkua useita kiloja Suomeen. Ahmin leipää kuin viimeistä päivää, pakastin sitä hätävaraksi ja jaoin hiilihydraattien ilosanomaa läheisille, sukulaisille. Ja aina kun joku tuttu suuntasi meren yli, tuliaistoiveitani ei tarvinnut edes kysyä.

Kuulun vähemmistöön, se on fakta. Aion silti jatkaa leipärallia, vaikka Viron hallitus suunnittelisi 15 prosentin korotusta alkoholiveron lisäksi myös arvonlisäveroon.

Uusia matkoja meren yli on suunnitteilla, mutta on jyväskyläläiskauppojenkin leipähyllyiltä löytynyt uusia tuttavuuksia: Elosen saaristolaisleipä sekä Maalahden limppu. Mutta jos historia toistaa itseään, näidenkin tuotanto lopetetaan.

Leipäteollisuus murjoo kysyntään pohjautuvilla valinnoillaan kuluttajan murusiksi, palasiksi, surun murtamaksi. Silti kumarran pitopöydistä ja joulupöydästä tutun, siirappisen saaristolaisleivän suuntaan. Makean leivän ansiosta jokaisessa päivässä on ohuen viipaleen verran juhlaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.