Oi suuri Steven Seagal

Kaiken takana on Steven Seagal. Siltä on tuntunut tänä kesänä, kun Seagalin elokuvia on tungettu tuutista kiitettävästi.

Vaikka Seagal kuuluu nykypäivänä niiden huvittavien äksönjyrien joukkoon, on ukko aikoinaan ollut erittäinkin pätevä tapaus. Mikä uusimmissa elokuvissa näyttää Kung Fu Pandalta, sai takavuosina kavahtamaan pahimman pahiksen.

Koska itse en ole koskaan kuulunut Seagalin leffojen kohderyhmään, taustatiedot tapauksesta ovat yhtä hatarat kuin toimintaleffojen juonikuviot.

Yllätyksenä tulee ainakin se, että Seagal on kasvissyöjä. Jos olisin ilkeä, sanoisin että yhtä puskista tulee se, että Seagal on oikeastikin itämaisten taistelulajien kurko. Niin hienosti ainakin uusimmissa tekeleissä on saatu tyyppi näyttämään vain ilmaan satunnaisesti huitovalta snägärikaratekidiltä.

Vaikka Seagalin näyttelijänlahjat ovat yhden paketin sisällä, sekin voi riittää, jos ainoan homman osaa kunnolla.

Steven Seagal osaa olla Steven Seagal ja siitähän syntyy elokuva. En ainakaan minä muista, että stiiveni olisi kovin paljon omaa hahmoaan varioinut. Hän etsii oikeutta, pelastaa ja lyö. Tummat silmät lyövät tulta, ponnari heilahtaa ja nahkatakki natisee.

Vaikka Seagalin, 63, roolit leffoissa ovat yksiulotteisia, on tyyppi siviilissä kaikkea muuta kuin yksitoikkoinen. Hän on muun muassa palkittu eläinsuojelutyöstään. Luontoarvot näkyvät myös elokuvissa, joissa ollaan monesti äiti maan asialla. Seagalilta taittuu myös musisointi ja onpa tämä blueskitaristi tehnyt muutaman levynkin.

Meriittilista on pitkä ja leveä, mutta uusimpien kuvien perusteella Steven Seagal saattaa hyvinkin jäädä historiaan miehenä, jonka otsakarvakolmio muotoutui lopulta niin teräväksi, että se rikkoi omistajansa tärykalvot.

Mahtava hahmo kerrassaan tuo Steven Seagal! Eihän noita samanveroisia juuri ole. Ehkä juuri sen takia on varmaan pakko katsoa yksi Seagal-leffa alusta loppuun. Silkasta kunnioituksesta ja ihmetyksestä.