Oikein mitoitettu työ

Suomessa on lähes 150 000 ihmistä jatkuvasti tai valtaosan vuodesta ilman työtä. Yli vuoden työttöminä olleita on noin 60 000 ja yli kaksi vuotta työttöminä olleita noin 20 000. Pitkäaikaistyöttömien määrä kasvaa, vaikka muuten työllisyys onkin parantunut.

Pitkäaikaistyöttömyyden hillitsemiseksi hyvät neuvot ovat tarpeen ja moni vannookin aktivointipolitiikan nimiin. Viitisen vuotta sitten käyttöönotetussa aktivointipolitiikassa periaatteena on, että pitkäaikaistyöttömälle taataan mahdollisuus työjaksoon, koulutukseen tai muuhun aktivointiin. Näin sen tulisi ollakin.

AKTIVOINTIPOLITIIKKA toimii paperilla hyvin, mutta käytännössä sen onnistuminen on ollut niin ja näin. Kunnat esimerkiksi saattavat laiminlyödä aktivointivelvollisuutensa. Valtion osuus kustannuksista on pieni ja siksi kunnille on edullisempaa maksaa laiminlyönnistä syntyvät sanktiot kuin järjestää aktivointia.

Seurantatutkimusten mukaan aktivointi ei ole sanottavasti edistänyt pitkäaikaistyöttömien työllistymistä. Tämä on huomattu myös kentällä. Tästä kertoo erään pienessä kunnassa työskennelleen sosiaalityöntekijän viesti. Sosiaalityöntekijä koki turhauttavana aktivoida ihmisiä työmarkkinoille, joilla ei ollut töitä. Asiakkaat olivat köyhiä ja asuivat syrjässä, eikä heillä ollut rahaa hankkia autoa ja kulkea kaukana töissä.

Sosiaalityöntekijän mieleen on jäänyt mies, joka oli käynyt jo monta työllisyyskurssia ja joka lopetti aktivointikurssinsa kesken. Sosiaalityöntekijän olisi pitänyt pienentää miehen toimeentulotukea. Hän ei kuitenkaan tehnyt sitä vaan realistisesti arvioi, että kurssi ei olisi tuonut miehelle työpaikkaa sen kummemmin kuin edellisetkään kurssit. Aktivointikurssi ei olisi ratkaissut miehen elämää toisille urille, vaan olisi jälleen siirtänyt hänet hetkeksi vain toiselle maksumomentille.

Sosiaalityöntekijä tunsi kyykyttävänsä ihmisiä yrittäessään aktivoida vajaakuntoisia työmarkkinoille ilman toivoa työllistymisestä. Turhauttavaa oli, että lakia olisi noudatettava, mutta käytännössä se ei onnistunut. Sosiaalityöntekijän turhautumisen perusteellisuutta kuvaa se, että hän hakeutui pois kyseisistä tehtävistä - ei suinkaan helpompiin tehtäviin, vaan lastensuojeluun, jossa vastassa ovat kokonaan toisenlaiset haasteet.

TYÖELÄMÄSSÄ lähtökohtana yhä on, että työntekijä tekee työnsä vähintään sadan prosentin teholla. Kuten sosiaalityöntekijä toteaa, ei vajaakuntoisista ole antamaan täyttä työpanosta. Ja siksi työllistyminen takkuaa. Takun selvittämiseen tarvittaisiin nykyistä parempaa yhteistyötä valtion, kuntien, Kelan ja työnantajien välille.

Työurien pidentämistä pohtineen työryhmän yksi lukuisista alaryhmistä vastikään esitti, että työttömille tulisi entistä systemaattimisemmin järjestää terveystarkastus työkyvyn arvioimiseksi. Se ei tulisi edes kalliiksi. Ehdotus on ihan kelpo, sillä se sisältää myönnytyksen, että kaikki eivät pysty tekemään töitä 110 prosenttisella työteholla. Vaikeasti työllistettävien kohdalla usein kyse on tästä. Silti heillekin oikein mitoitettu työ olisi tie pois umpikujasta.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen pääkirjoitustoimittaja.