Oikeiston käännös vasempaan

Politiikan tekemisen kolmas tie pulpahti EU-vaalien jälkeen taas pikaisesti esille. Sitä ennen kolmannesta tiestä puhuttiin Suomessa alkuvuodesta, kun pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) linjasi keinoja päästä pinnalle talouskriisistä. Se keskustelu vaimeni kuitenkin melko nopeasti.

EU-vaalien jälkeen kolmas tie vilahti puheisiin, kun vaalien analysoijat pohtivat Euroopan maltillisen oikeiston menestystä vaaleissa. Heidän mukaansa oikeisto astui vasemmalle - juuri kolmannen tien suuntaan, jossa kapitalismin ja markkinatalouden kritiikkiä ei kavahdeta.

Näin oikeiston käännös vasempaan vei perinteiseltä vasemmistolta terän pois.

KOLMANNEN TIEN käsite viittaa maltillisen vasemmiston uudistuspolitiikkaan. Viimeisin sitä koskeva keskustelu liittyi Britannian pääministeri Tony Blairin politiikkaohjelmaan 1990-luvulla. Blairin taustavaikuttaja kulissien takana oli London School of Economicsin johtaja, professori Anthony Giddens.

Giddensin mukaan kolmannen tien eettisenä periaatteena on: ei oikeuksia ilman velvollisuuksia.

Tämä on tuttua perinteisestä oikeistolaisesta ajattelusta, mutta erona siihen on, että eettinen periaate koskee myös hyväosaisia. Hyvintoimeentulevien velvollisuus on auttaa heikossa asemassa olevia ja hädänalaisia. Vaatimuksia ei siten esitetäkään vain puutteessa oleville, joille oikeisto on perinteisesti korostanut velvollisuuksia patistamalla jokaista olemaan oman onnensa seppä.

GIDDENS hahmotteli kolmannen tien vaihtoehdoksi vanhalle vasemmistolle ja uudelle oikeistolle, joka tuolloin ilmeni uusliberalismina.

Giddens katsoi, että kolmas tie on ennenkaikkea sosiaalidemokratian uudistamista, sillä sosiaalidemokratia oli vieraantunut politiikan käytännöistä liian teoreettisena ja samalla itse sisältö oli hukattu.

Myös uusliberalistit lankesivat liikaan teoretisointiin uskoessaan sokeasti markkinamekanismin hyvyyteen ja toimivuuteen. Markkinoiden näkymätön käsi ei kuitenkaan toimi ongelmattomasti kuin teoriassa. Giddens korostikin, että uusliberalistien erehdys on samastaa säätelemättömyys vapauteen.

GIDDENSIN toistakymmentä vuotta sitten esittämä kritiikki tuntuu vieläkin ajankohtaiselta. Tämä koskee etenkin sosiaalidemokratiaa koskevaa analyysia. Kuten EU-vaalien lopputuloksesta näkyi, vasemmiston sisältö on yhä hakusassa, eikä entisiä teorioita ei ole onnistuttu soveltamaan nykyhetkeä vastaaviksi.

Markkinoita hehkuttava uusliberalismi tuli ja menikin. Kävikö siis niin, että oikeisto onnistui nyt ottamaan giddensilaisesta kritiikistä oikeat kolmannen tien palat ja nykyisen talouskriisin vauhdittamana uudistamaan itsensä.

Oikeisto pelaa kuitenkin suurta uhkapeliä kritisoidessaan omaa markkinoihin pohjautuvaa perustaansa. Onko kolmatta tietä ajava maltillinen oikeisto siten jonkin sortin sosiaalidemokratiaa?

Nähtäväksi jää onnistuuko sosiaalidemokratia löytämään oman, uudistavan kolmannen tiensä.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen pääkirjoitustoimittaja.