Olen nainen jos haluan

Ennustan poliittisesti korrektin aikakauden päättymistä, sillä se on saavuttanut nyt huippunsa. Eikä se ole kaunis näky. Mielensäpahoittajamaksimi on nimeltään ”kulttuurinen omiminen”.

Tietyt paheksumisesta seksuaalista mielihyvää saavat piirit ovat keksineet, että kukaan ei saisi kertoa luovassa työssään sellaisista ihmisistä, joiden elämää ja kulttuuria hän ei omakohtaisesti tunne. Yleensä tällöin puhutaan kirjallisuudesta, mutta en keksi, miksi ”kulttuurinen omiminen” ei muitakin taidemuotoja koskisi. Esimerkiksi elokuvaa.

Eli koska minä olen läski vasenkätinen keskiluokkainen heteromies, en muka saisi kirjoittaa vaikkapa afrikkalaisen opiskelijanaisen elämästä. Missä raja mahtaa kulkea? Saanko kirjoittaa saksalaisesta autotehtaan duunarista? Entä jos tuo duunari on nainen? Entä jos hän alunperin turkkilainen nuori homomies?

Jos ”kulttuurista omimista” joku haluaa paheksua, suuttukoon hän edes oikeasta asiasta: mielikuvituksen käytöstä. Itse asiassa tuolloin tulisi vastustaa kaikkea fiktiota yleisesti. Kirjallisuudestakin sallittaisiin jatkossa vain tietokirjat.

Jos tämä aika jotain tarvitsee, niin enemmän ”kulttuurista omimista”. Se nimittäin tarkoittaa taitoa asettua toisen ihmisen nahkoihin. Se taas tarkoittaa kykyä tuntea empatiaa. Toivottavasti seuraava muotitermi on ”empatiavaje” ja ”kulttuurinen omiminen” unohdetaan nopeasti ja armeliaasti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.