Olet sitä mitä katsot

Facebookissa pyörii testejä ja visailuja, joita tekemällä ihminen voi määritellä todellisen ikänsä, olemuksensa eläimenä, mikä bändi olisi, jos olisikin ihmisen sijaan bändi ja niin edelleen. Kaikenlaista hirmu tärkeää ja olennaista faktaa siis.

Ajattelin, että televisiokin voisi testata katsojiaan. Koe toimisi niin, että kuukauden ajan televisiotarjonnasta vastaisivat tietyt ikäluokat demokraattisen äänestyksen kautta. Kokeilu etenisi taaperoista ekaluokkalaisiin, sitten vaikka alakoulun viimeistä käyviin, yläkoululaisiin ja niin edelleen. Ikähaitari kussakin luokassa olisi noin viisi vuotta. Viimeisestä tarjonnasta päättäisivät +100-vuotiaat. Itseäni matemaattisesti lahjakkaammat voivat nyt hiljaa mielessään laskea montako tuntia tv tuuttaisi vaikkapa 60-vuotiaiden mieleistä sisältöä.

Muistaakseni kansandemokratiaa on joskus kokeiltukin television siten, että katsojille on annettu valta valita kolmesta tarjolla olevasta elokuvasta se mieluisin. Lisäksi äänestystä on toki käytetty eri realitysarjoissa ja viisuvalinnoissa.

Mutta siis. Se kokeen testitulos syntyisi siitä, että katsoja voisi määritellä oman henkisen ikänsä sen mukaan, mikä sisältö eniten sielua hivelee. Oman arvioni mukaan käteni hamuaisi kaukosäädintä teini-ikävuosien kohdalla, mutta avaisi ruudun taas finni-iän ylittymisen jälkeen.

Vielä kymmenen vuotta sitten olisin arvioinut viihtyväni hyvin myös ikävuosien 5–10 tuottaman sisällön äärellä, mutta nyt on toisin. Tämä ei johdu henkisestä kasvusta, vaan siitä, että piirretyistä sarjoista on tullut makuuni turhan vauhdikkaita ja aggressiivisia. Sen sijaan vähän vanhemman väen suosimien ohjelmien, kuten Hercule Poirot:in äärellä viihdyn hyvinkin.

Todellisuudessa stereotyyppiset ikäoletukseni osoittautuisivat varmasti vääriksi. Vähän samalla tapaa kuin se opiskeluaikojeni 85-vuotiaan vuokraemännän musiikkimaku. Enpä olisi nimittäin arvannut, että rouva kuuntelee radiosta tangon sijaan raskaaseen metalliin keskittynyttä Metalliliittoa.