Olipa kerran - vain aluksi kelpaa satuun?

Olipa kerran aika, jolloin kaikki oli toisin urheilusta lumoutuneen lapsen(uskoisen) elämässä.

Aika, jolloin yltäkylläinen tarjonta ja täyteen tungetut kilpailukalenterit olivat vielä kaukana tulevaisuudessa. Aika ennen play stationia, internettiä, sähköposteja, tekstiviestejä, mp3-soittimia ja kaapelikanavia.

Aika, jolloin kilpakentät olivat vielä kilpailijoilla ja peli pelaajilla.

Aika, joka jätti tilaa mielikuvitukselle ja antoi idoleille ja unelmille ihanteellisuuden siivet.

MITÄ MEILLÄ oli ennen näitä eurohockeytoureja, hockeynighteja, mestareidenliigoja, kultaisialiigoja ja maailmancupeja?

Izvestija-turnaus, Salpausselkä, Holmenkollen ja se aito ja alkuperäinen Keski-Euroopan mäkiviikko, esimerkiksi. Sekä legendaarinen Aulis Virtanen ja lauantai-illan brittifutis, tietty.

Muun muassa Moskovan vallankumousturnausta odotettiin kuin kuuta nousevaa. Jääkiekossa pelattiin noina aikoina vain kaksi merkittävää vuosittaista tapahtumaa. Joulun alla eräänlaisena MM-esiturnauksena pelattu Izvestija päätti pitkän ja pimeän syksyn ja naulitsi kansan tv:n ääreen.

Eurooppalaiset NHL-pelaajat laskettiin tuohon aikaan yhden käden sormilla, joten vanhan mantereen maajoukkueet esiintyivät Luzhnikin kiekkopyhätössä parhailla mahdollisilla miehistöillään.

Ja kun tv - siis monopoliasemassa ollut Yle - näytti kauden mittaan vain Izvestijan ja MM-kisat, niin jokainen eetteriin ilmestynyt peli oli arvossa arvaamattomassa.

Salpausselkä ja Holmenkollen olivat puolestaan hiihtokauden kansainvälisiä huipputapahtumia - eivät yltäkylläisyyden massaan hukkuvia maailmancupin osakisoja.

JUHANI TAMMISEN maalit Neuvostoliiton reppuun ovat saattaneet saada päälleen ajan kultaamaa patinaa, mutta joulun alla 1971 ne tuntuivat maailman tärkeimmiltä asioilta tuhansien suomalaisten pikkupoikien silmissä.

Eikä kahta sanaa, missä kaikki mahdollinen joulunpyhien vapaa-aika vietettiin. Ulkona, (luonnon)jäällä.

Vuodenvaihteen mäkiviikon myötä siirryttiin katkomaan suksia - ja joskus luitakin - lähimpään mahdolliseen mäennyppylään.

Ja aikaahan luonnolliseen liikkumiseen oli, kun play station, internet, sähköpostit ja tekstiviestit, mp3-soittimet ja kaapelikanavat eivät kilpailleet siitä.

ONHAN KOLIKOLLA toinenkin puolensa, totta kai.

Olisimmehan me ottaneet nämä kaikki nykyajan hattarat ja tötteröt vastaan hyppien keikkuen, jos olisimme vain sellaisista tienneet. Sellainen ihmismieli nyt vain on.

Aika aikansa kutakin. Ehkä tähän kaiken mahdolliseen ylitarjontaan - titteleiden ja turnausten inflaatioonkin - on vain totuttava.

Silti jokin höperö nostalginen romantikko syvällä sielussani sanoo, että hyvä, ettemme tienneet.

Näistä hattaroista ja tötteröistä.

Olipa kerran on nimeni mun. Vain aluksi kelpaan satuun. (Juice Leskinen)

Kirjoittaja on Savon Sanomien urheilutoimittaja

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.