Omat vessapaperit mukaan sairaalaan

Lapsi sairastui, nousi kuume ja kurkku oli kipeä. Kolmantena päivänä veimme hänet lääkäriin. Verikokeissa todettiin todella korkeat tulehdusarvot, diagnoosi angiina. Hoidoksi hän sai penisilliiniä piikillä pakaraan.

Se oli lapselle tuttu ja epämieluisa juttu, mutta olo sentään koheni samana päivänä. Pistos käytiin ottamassa viitenä peräkkäisenä päivänä serbialaisen kotikaupunkimme terveyskeskuksessa.

Näinkin järeät keinot ovat olleet itselleni yllätys. Viime vuonna vastaavassa tilanteessa Suomessa lasta ei meinattu edes huolia terveyskeskuslääkärin vastaanotolle.

Suomen ja Serbian terveydenhuollossa on suuria eroja, se on käynyt selväksi kuluneen talven aikana. Tuskin yhtään viikkoa on mennyt ilman vähintään kertavierailua jossain alan toimipisteessä.

Silmiinpistävintä on tietenkin puitteiden vaatimattomuus. Täällä ei jaella laastareita verikokeen jälkeen, vaan vanutupolla saa itse painaa pistokohdan asettumaan.

Sairaalaan pitää ottaa mukaan vessapaperit ja oma pyjama. Ruokaa toki saa, mutta omiakin voi tuoda mukana.

Moni sairaala on kipeästi remontin tarpeessa. Oman aluesairaalamme yleisilme on nuhjuinen, kuntoutuskeskuksen irvistelevää lattiaa on suittu teipillä kasaan, listat repsottavat ja seinien rappaus rapisee. Viherkasveja sentään on lähes joka ikkunalaudalla.

Siivousteknologiasta on ehkä suurin puute. Jopa maan huippuyksiköissä lattiat pestään perinteisin menetelmin: märkä rätti kiedottuna lastan ympärille. Siivoojan työmoraalista riippuu, kuinka tarkkaan nurkat nuohotaan. Moderneja lattianpesukoneita kyllä voi tavata marketissa tai huoltoasemilla, mutta ei siellä, missä niitä eniten tarvittaisiin. Se on raivostuttavaa, paitsi ei ehkä torakoista.

Toisaalta emme olisi Balkanilla, ellei olisi kontrasteja. Hiljattain saimme uudet hienot, sirulliset sairausvakuutuskortit vanhojen pahvisten tilalle.

Potilastiedot kirjataan tietojärjestelmään, mutta kaikki on myös paperilla ja potilaskansiossa. Lähetteistä ja lausunnoista on pidettävä hyvä huoli, eikä ilman niitä kannata lähteä asioimaan.

Kaikkein varminta on, jos on suhteita, edes se täti laboratoriossa. Jotkut pyrkivät takaamaan hoitoon pääsyä ja sen laatua lahjomalla hoitohenkilökuntaa joko kahvipaketilla tai ihan rahalla. Joskus lääkärikin voi kuulemma antaa ymmärtää, että puuttuu vielä yksi paperi: rahakirjekuori.

Korruptio on terveydenhuollon suurin syöpäläinen.

Myönteistä on silti se, että lääkärin vastaanotolle pääseminen ei ole niin nihkeää kuin mitä kuulee eri puolelta Suomea. Täällä terveyskeskuslääkärit vastaanottavat ilta- ja aamuvuorossa, ja harvoin on tarvinnut tuntikaupalla odottaa, olipa viikonloppu tai arki.

Mikä parasta, kaikki on täysin ilmaista perusterveydenhuollosta neurokirurgisiin leikkauksiin ja fysikaaliseen hoitoon. Jos hyvä tuuri käy, voi jopa päästä viikoiksi ilmaiseen kylpyläkuntoutukseen. Sitä ei länsimainen kapitalistinen mieli pysty selittämään millään muulla kuin sosialistisen Jugoslavian perinnöllä.

Jos minulta kysytään, niin toki pötköttäisin tarpeen vaatiessa mieluummin suomalaisessa sairaalassa. Mutta olipa maa tai valuutta mikä hyvänsä, lienee pääasia, että potilas otetaan vakavasti ja hoitoa saa.

Kirjoittaja on Serbiassa asuva vapaa toimittaja ja kolmen lapsen äiti.

Uusimmat

Kolumnit

Kun tunnemyrsky saa kulmakarvan kohoamaan

Kolumni: Frozen II: Kysymyksiä ja vastauksia

Lyhyet

Kulttuuri osana vanhuuden arkea

Kolumni: Pikaliima paikkaa kevään vauriot

Suhteellisuudentajua parisuhteeseen

Sprintti vahvisti asemaansa

Lyhyet

Kolumni: Kulutusluottoja markkinoidaan moraalittomasti

Kolumni: Älä ainakaan kirjoita tästä kolumnia

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.