Omiensa puolella

Aina kun Suomella sattuu sujumaan lätkäkisoissa oikein mukavasti, maa ensin vavahtelee ja sitten vakavoituu.

Suorastaan presidentillisissä jälkituomioistuimissa nyökytellään arvokkaasti, että voi teitä pölvästit, populistit ja lapsenmieliset, tuollainen kansallistunne, jota saattaa kuolaamiseksi kuvailla, ei ole lainkaan hyvästä.

Se vie turmioon.

Pistäydytään ulkomailla.

Chilen presidentti Michelle Bachelet kutsui neljännesvälierien taivaallisessa trillerissä MM-kisoista pudonneen jalkapallomaajoukkueen vastaanotolleen.

Pelaajat olivat hieno näky. He seisoskelivat aika kirkkaassa salissa kuin meikäläinen skeittijengi Sokkarin nurkalla, kädet syvällä lökäverkkareidensa taskuissa.

”Olen ylpeitä teistä”, naispresidentti Bachelet sanoi.

”Vaikka hävisitte Brasilialle, olitte paljon parempia.”

Uruguayn valtionpäämies Jose Mujica on yrmeän näköinen kaveri. Hän on taustaltaan Tupamaros-sissi, eikä puheen tuottaminen ole nykyäänkään vailla tulivoimaa ja kapinaa.

”FIFA on joukko vanhoja huoranpenikoita”, Mujica kommentoi Luis Suarezin saamaa purupelikieltoa.

”Rangaistus piti antaa, mutta ei fasistista rangaistusta.”

Kelpo mies Mujica kuitenkin on. Hän lahjoittaa 12 500 dollarin kuukausipalkastaan 90 prosenttia hyväntekeväisyyteen.

Palataan kotimaahan.

Presidentti Sauli Niinistölle syötettiin kiekko lapaan toukokuussa. Iso osa kansasta katsoi, että Leijonat joutui jääkiekon MM-finaalissa Venäjää vastaan putinilaisfaselilaisen salaliiton uhriksi.

Mitä teki Niinistö?

Maila ei heilahtanut. En huomannut hänen kertoneen pelaajille, että ”olitte paljon venäläisiä parempia” – tai ilmoittaneen, että ”IIHF on joukko vanhoja kärmekieliä ja hampaansylkijöitä”.

Parempi niin.

Sitä paitsi Niinistö ei ole entinen tupamaros vaan salolainen rullaluistelija.

Lipsahti ääri-ilmiöiden koputteluksi.

Oikeasti piti sanoa, että huippu-urheilu – jalkapallo kruununjalokivenään – on sittenkin enemmän tunnetta kuin viihdettä. Brasiliassa ovat huipentumassa MM-kisat, jotka eivät pelkkänä kliinisenä viihdeteatterina viiltäisi sydäntä auki, kuten nyt tekevät.

Pelaajien mielenliikkeet, katsojien tuska ja rajaton ilo, oma reagointi ja tunnelmointi. Mukana eläminen. Sitä urheilu on.

Enkä näe suurta vaaraa siinä, että itse kukin pitää omiensa puolta.

Kunhan huorat, penikat ja vihapuheet unohdetaan.

Sen verran herkällä alueella liikutaan, että paras lyödä kolumnin loppuun tarkennus.

En perää kansallista kiihkoa, en ole lynkkaamassa MM-kiekkofinaalissa toheloineita erotuomareita enkä kannata edes Karjalan takaisinvaltausta.

Mutta sitä en näe turmiollisena, jos suomalaisetkin silloin tällöin intoilevat ja tunteilevat – vaikkapa vain huippu-urheilun takia.

Hurmahenki on pahasta, kansallinen itsetunto hyvästä.

Silloin ei yhden huntupäisen kanssaeläjän bongaaminenkaan Osuuspankin pihassa aiheuta punteissa sen suurempaa tärinää.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.