On aika antaa juustolle kyytiä

Tässä sitä ollaan: viime vuotta viisaampana ja tulevaa tyhmempänä. Ainakin periaatteessa. Lupaukset on luikauteltu pakokaasunkatkuiselle väritaivaalle kämmen sydämellä, toinen samppanjapullon kaulalla.

Vastedes teen kaikenlaisia mukavia asioita kaikenlaisten mukavien ihmisten seurassa. Saan paljon aikaan, hosumatta. En myöskään myöhästele enkä varmastikaan toimi kuten nyt: kierrätä viime vuoden lupauksiani.

Päätökseni myös pitävät. Kukaan ei pääse viemään juustoja, jotka tekevät tulevasta onnellisen makuista. Amerikkalainen elämäntaituri Spencer Johnson kirjoitti aiheesta kirjankin, sellaisen jota voi juuri ja juuri kutsua kirjaksi, koska harakanvarvasfontti tuo tarinaan tarpeeksi sivuja.

Johnsonin oppi mahtuu yhteen lauseeseen: Muutu (tai itke ja muutu), mieluiten tietysti nopeasti ja sulavasti, muutosta aavistellen ja siitä nauttien. Erilaisuus kuitenkin epäilyttää. Se on tosin ainoa tapa pitää sanani.

Kaiken takana on juusto. Ei välttämättä se kermainen kalorikimpale, haiseva halpagouda tai kimmoisa kumijuusto, vaikka näihin kai ihminen usein tyytyy. Juustot ovat asioita, joita havitellaan onnellisuuden toivossa. Lupaukseni pohjaavat siis juustoihin, jotka taasen edellyttävät, että muutun.

Onnellisuuden lähteet kuitenkin elävät: ne ikääntyvät, vaihtavat paikkaa sekä makuaan, jatkuvasti. Onkin ehkä outoa kytätä vain uuden vuoden päätösten juustoutumista. Muutosta on kuitenkin mukava mulkoilla juuri näin vuoden vaihteessa, kun ajatus siitä jotenkin luonnostaan möyrii mieleen.

Oikeastaan minun tarvitsee tehdä enää yksi valinta lupausteni jatkoksi. Miten muuttua? Johnson kuvaa hauskasti, kuinka onnellisuudennälkäiset ihmiset kirmaavat herkkujuustojensa perässä sokkelomaisissa elämissään. Toinen tapa on antaa juustolle itse kyytiä. Sellainen muutos sopii minulle.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen tietopalvelun työharjoittelija.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.