Onhan se niin vaikeaa!

Aina hoetaan, että ihmiset ovat parhaimmillaan omilla osaamisalueillaan. Siksi työelämässä pyritään näkemään vaivaa rekrytoinnissa ja urakierrossa, jotta kulloiseenkin tehtävään valitaan ihminen, jossa hänen taitonsa, tietonsa ja tavoitteensa tulisivat esiin parhaimmalla tavalla. Tarkoituksena on, että ihmisen osaaminen ja juuri hänelle oikeanlainen työ saadaan kohtaamaan toisensa.

Sama ajattelutapa ei ehkä aina toimi politiikassa.

Nyt meillä on pääministeri, joka vasta opettelee, miten poliittinen järjestelmä toimii. Sen hän tekee yrityksen ja erehdyksen kautta, olipa kyse lakien säätämisestä tai työmarkkinajärjestöjen toiminnasta.

Meillä on myös valtiovarainministeri, joka ei huomaa eroa yhdeksän ja ykkösen välillä.

Meillä on ulkoministeri, jonka johtama puolue haluaa vähentää kansainvälisyyttä, laittaa rajat kiinni ja häätää ulkomaalaiset muualle.

Tätä taustaa vasten ei ehkä sittenkään ole yllätys, että suomalaisista kaksi kolmesta pitää politiikkaa liian monimukaisena ja vaikeana käsittää. Erityisesti näin kokevat alemman koulutuksen saaneet. Heistä lähes puolet katsoo, että politiikkaa on joskus vaikea ymmärtää.

Näin todetaan oikeusministeriön torstaina julkaisemassa Demokratiaindikaattorit 2015 -raportissa.

Samana päivänä Yle julkaisi puolueiden kannatusmittauksensa. Sen mukaan perussuomalaisten kannatus jatkaa jyrkkää laskuaan. Puolueen kannatus on kuukaudessa pudonnut lähes prosenttiyksikön. Kevään eduskuntavaalien jälkeen kannatus on liki puolittunut: se on nyt 8,9 prosenttia.

Näillä kahdella havainnolla – vähemmät koulutetut kokevat politiikan vaikeaksi ymmärtää ja perussuomalaisten kannatus on laskussa – on todennäköisesti yhteys toisiinsa.

Perussuomalaiset ovat halunneet mieltää itsensä uutena työväenpuolueena. Puolue onkin onnistunut saamaan kannattajikseen ihmisiä, jotka eivät välttämättä ole aikaisemmin olleet politiikasta kiinnostuneita. Monesti juuri heillä on alhainen koulutus. Sama asia toisin päin: Demokratiaindikaattorin mukaan mitä pidempi koulutus, sitä varmemmin politiikka kiinnostaa.

Perussuomalaiset ovat saaneet uurnille ja politiikasta toreille porisemaan entisiä nukkuvia äänestäjiä, joista iso osa on duunareita. Tässä mielessä puheet uudesta työväenpuolueesta ovat olleet perusteltuja.

Mutta nyt monet näistä kannattajista ovat hämmentyneitä. Syynä on perussuomalaisten hallitusvastuu: perussuomalaiset ovat mukana hallituksessa, joka kurittaa duunareita, eläkeläisiä ja lapsiperheitä. Ja päällepäätteeksi maahan on saapunut ennätysmäärä maahanmuuttajia.

Juuri näin ei todellakaan pitänyt käydä, kun puolue pääsee hallitukseen, miettii nyt entinen perussuomalaisten kannattaja.

Politiikka voi kansalaisten silmissä näyttää merkilliseltä touhulta, jossa poliittiset tavoitteet saattavat heittää kuperkeikkaa ja kääntyä ihan toiseen suuntaan kuin oma puolue antoi vaaleissa ymmärtää. Tai jossa poliitikkojen osaaminen jättää liikaa parantamisen varaa.

Politiikka voi todellakin olla monimutkaista, mutta se ei saa olla syy kääntää sille kokonaan selkäänsä.

Uusimmat

Kolumnit

Kolumni: Frozen II: Kysymyksiä ja vastauksia

Lyhyet

Kulttuuri osana vanhuuden arkea

Kolumni: Pikaliima paikkaa kevään vauriot

Suhteellisuudentajua parisuhteeseen

Sprintti vahvisti asemaansa

Lyhyet

Kolumni: Kulutusluottoja markkinoidaan moraalittomasti

Kolumni: Älä ainakaan kirjoita tästä kolumnia

Sami etsii paikkaansa perheessä ja koulussa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.