Onko ihmemies todella ihmemies vai vain nokkela vedättäjä?

Faktat ovat aika kylmät. Kroppa on riekaleina, edellisestä maailmancupin osakilpailusta on kulunut 33 kuukautta, lähtönumero on erityisesti pujottelussa nykyisin turistilaskijoiden tasolla ja paluuta huipulle yrittävällä alppihiihtäjällä on ikää jo 33 vuotta.

Olisi melkoinen ihme, jos Kalle Palander alkavalla kaudella taistelee maailmancupin palkintosijoista. Etenkin, kun Palanderin uran ylivoimaisesti merkittävin taustavoima isä-Jouni siirtyi autuaammille laskettelurinteille viime vuonna.

PALANDERIN paluuyritys saattaa olla myös eräänlaista vedätystä tai ainakin niin, että hän ei edes enää tosissaan yritä huipulle. En olisikaan yhtään yllättynyt, jos Palander jättäytyisi vielä viime hetkellä loukkaantumiseen vedoten pois sunnuntaina laskettavasta maailmancupin avauksesta.

Vaikka Palander ei värikkäine kommentteineen aina anna itsestään kovinkaan välkkyä kuvaa, ei torniolainen hölmö ole. Kenties Palander tietää, että hän on tarttunut mahdottomaan haasteeseen. Kenties hän on näennäisesti tarttunut siihen vain siksi, että Palanderille alppihiihto on rahakas bisnes. Sponsorit maksavat hänelle kovaa palkkaa, joten lopettaminen ilman paluuyritystä olisi ollut alppitähdelle taloudellisesti typerä ratkaisu.

Pieni vedätys olisi kaiken lisäksi Palanderille helppo homma. Eihän siihen tarvita kuin muutamia tiedotustilaisuuksia, joissa torniolainen lataa uhoavia kommentteja. Kun paluu ei onnistukaan, uholle voidaan hieman nauraa, mutta kaikki kuitenkin ymmärtävät, että nousu takaisin huipulle hankalien loukkaantumisten jälkeen olisikin ollut liki mahdoton temppu.

TOISAALTA, Palanderin tapauksessa on syytä muistaa, että kyseessä on melkoinen ihmemies. Historia puhukoon puolestaan. Shokkimaailmanmestaruutta 1999 seurasi täydellisten epäonnistumisten pitkä sarja, jolloin Palanderille naurettiin avoimesti. Tuskinpa silloinkaan juuri kukaan enää uskoi isä- ja poika-Palanderin lisäksi menestykseen.

Arvostelijoiden hymyt hyytyivät kaudella 2002-03, kun Suomen kansainvälisesti tunnetuin suksilajien urheilija dominoi pujottelurinteitä itsevaltiaan ottein. Jos Palander silloin nousi maailman parhaaksi alppihiihtäjäksi oltuaan lähes kirjaimellisesti rähmällään, on se kenties mahdollista nytkin. Olkoonkin, että 2000-luvun mahalasku johtui siitä, että Palander ei tuolloin uskonut riittävän nopeasti lyhyiden pujottelusuksien vallankumoukseen.

Nyt ongelmat ovat olleet suuremmat ja siksi vaikeammin voitettavissa.

ONHAN SEKIN mahdollista, että Palander yrittää yhä tosissaan mutta joutuu kauden aikana kylmästi toteamaan, että kärki on karannut tauon aikana liian kauas.

Jotenkin toivon, että tämä vaihtoehto ei toteudu. Se olisi jotenkin surkea loppu Palanderin loisteliaalle uralle.

Eikä se olisi edes yhtään kallemainen lopetus.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen urheilutoimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.