Onks Viljoo näkyny?

Tänään Vintiöt Total Remixissä nähdään Vintiöiden (1994–1995) kuuluisin sketsi, Tervasaaren kesäteatteri esittää. Se on maineensa ansainnut, mutta muutoin Vintiöt ei ole itseäni koskaan huvittanut. Olen aina pitänyt sarjaa innokkaiden nuorten miesnäyttelijöiden kapakkailtojen sivutuotteena ja sisäpiirin vitsinä.

Tiedän silti, että Vintiöt ovat monille järkeville ihmisille yhä suunnilleen hauskinta koskaan, eikä mieleenikään tulisi väittää heidän olevan väärässä. Asia on hyvin yksinkertainen: jos Vintiöt naurattaa, se toimii.

Tiedän fiksuja ihmisiä, joiden mielestä Pirkka-Pekka Peteliuksen ja Aake Kallialan Pulttibois ja Manitbois (1989–1992) edustavat yhä suomalaista sketsihuumoria parhaimmillaan. Omat mielestäni ne ovat mitäänsanomatonta, itseään toistavaa ajatustenvirtaa, joka meni läpi vain paremman puutteessa.

Ja mitä tulee sketsiin Uuno Turhapurosta rautakauppiaana, se aiheuttaa nykyään hidastempoisuudessaan lähinnä vain haukotuksia.

Nauroin toisinaan kovasti Pertsa Reposen käsikirjoittamille 1980-luvun sketsisarjoille, joista esimerkkeinä mainittakoon Älyvapaa palokunta, Huh hellettä! ja Soitinmenot. Kun nykyään palaan noihin sarjoihin, ihmettelen, mikä minua oikein vaivaisi.

Itse asiassa tiedän, mikä minua vaivasi. Tietyssä iässä huvittaa tietynlainen huumori. Varsinkin sketsihuumori on aina oman aikansa lapsi. Kun ajat muuttuvat, huumorikin muuttuu, ja vanhat vitsit vanhenevat. Viisas tajuaa ja myöntää tämän, eikä jumitu nostalgiaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.