”Onneksi on edes mukava isi”

Kolmevuotias uhmaa äitiä kaikella pienen tytön voimalla: ”Äiti, miksi sä aina pilaat mun elämää?” Viisivuotias komppaa sisartaan: ”No, onneksi meillä on edes mukava isi.”

Niinpä. Onneksi on isi. Ihan oikeasti.

1950-luvun lastenkirjassa pohditaan, mitä isät tekevät. Isät ovat lentäjiä, poliiseja tai töissä tehtaassa. Työpäivän jälkeen isät kiirehtivät kotiin perheen luo, jossa äiti ja tytär ovat leiponeet isille iltapalaksi kirsikkapiirakan.

Ei kuulosta nykytodellisuudelta... Vaan kuka nykyajan isi on?

Nykyajan isi voi olla yksinhuoltaja, joka vastaa omalla viikollaan koko lasten arjesta ja sillä toisella viikolla soittaa lapsilleen päivittäin.

Isi voi olla etäisä, joka näkee lapsiaan vain viikonloppuisin. Nykyajan isä voi asua ulkomailla, tavata lapsiaan internetin kuvapuheluiden välityksellä sekä pidemmillä lomilla.

Nykyisä voi olla valinnut, ettei hän halua olla isä lainkaan.

Vanhemmuus ei onneksi mahdu satukirjan muotteihin. 1950-luvun kirjassa ei esitellä esimerkiksi koti-isää ja työttömäksi jäänyttä isiä.

Työttömiä isiä on paljon. Se on perheille rankkaa, mutta lasten kannalta tilanteessa on myös hyvää. Lapset kaipaavat toki perustoimeentuloa, mutta myös läsnäolevia vanhempia. Kurjan työtilanteen takia sellainen on yhä useammalla lapsella.

Isän arvo ei ole kiinni toimeentulosta tai asemasta. Isä on arvokas sinänsä, ihan omana itsenään.

Siksi isille pitää antaa tilaa. Me naiset jyräämme usein arjessa sen, että isät tekevät asioita omalla tavallaan. Pidämme kiinni aikatauluista, salaatinsyömisestä ja natkutamme vaatteiden yhteensopivuudesta.

Vaan mikä onkaan tärkeintä? Päämäärätön yhdessäolo ja läsnäoleminen. Siinä isät ovat usein parhaita. Isit ovat monessa arkisessa asiassa idoleja, myös meidän äitien mielestä.

Nykyisät joutuvat usein karistelemaan niskastaan edellisten sukupolvien omaksumia ja olettamia rooleja.

Vastikään luovutetussa miesten tasa-arvoa tutkineen ryhmän kannanotossa painotetaan, ettei miesnäkökulmaa saa unohtaa. Työryhmän mukaan tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että isille ja äideille on tarjottava yhtäläiset mahdollisuudet työ- ja perhe-elämän yhteensovittamiseen.

Siinä missä naiset kilpailevat johtopaikoista, on miesten kilpailtava asemasta työn ja perhe-elämän yhdistämisessä. Monilla miesvaltaisilla aloilla perhevapaat ovat vielä vieras asia.

Miehenmallista puhuminen kuulostaa vanhanaikaiselta. Osittain se on yhä tarpeen, mutta sitäkin enemmän tarvitaan ihmisenä elämisen mallia.

Maailma on muuttunut ja vastuunjaot ovat monissa perheissä menneet uusiksi. Asioita järjestellään, niin kuin perheelle parasta on. Siihen on annettava tilaa.

Vanhemmuuteen kasvaminen on elämän mielenkiintoisin matka. Se on tärkeämpää kuin ura tai taloudellinen menestys.

Se haastaa ja mahdollistaa paljon, pientä ja suurta. Ilman isyyttä minun mieheni ei osaisi tehdä tyttölapselle saparoita tai keskustella sujuvasti muinaisista dinosauruslajeista.

Ja miten tylsää elämä silloin olisikaan!

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.