Onnellinen maalainen

Maaseudulla asuvat ovat onnellisempia kuin kaupunkilaiset, julistivat otsikot joulukuussa. Jippii, hihkaisin minä – maalainen henkeen ja vereen.

Otsikot johdettiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksesta, jonka mukaan 53 prosenttia maaseudun asukkaista kokee itsensä onnelliseksi. Sen sijaan tiiviillä kaupunkialueilla asuvista onnellisia on vain 47 prosenttia. Näin siitä huolimatta, että kaupunkilaiset ovat keskimäärin terveempiä, koulutetumpia ja paremmin toimeentulevia kuin maalaiset.

Jäin miettimään syitä. Miksi maalaiset ovat onnellisempia? Miksi itse rakastan maaseutua?

Mieleen välähti aamuhetki Kampin metroasemalla Helsingissä. Nousen täydestä metrosta ja kiiruhdan väkijoukon mukana rullaportaisiin. Tikistän itseni reunaan ja annan tilaa niille, jotka juoksevat ylös. Ilmapiiri on kireä ja hätäinen: Äkkiä töihin ja iltapäivällä pian pois!

Itsellä ei ole kiirus, mutta tunnelma tarttuu. On ihan liikaa ihmisiä ja jatkuva hälinä. Monella on paine ehtiä ja olla enemmän, tälläytyä viimeisen päälle. Päätän, että täältä on päästävä pois.

Nyt asun syrjäkylällä ja moni asia on toisin. On valtavasti tilaa ja vähän ihmisiä, mutta naapuriin voi piipahtaa kahvikupposelle aikaa varaamatta.

Jonkun mielestä palvelut ovat kaukana, kun terveyskeskukseen ajetaan pahimmillaan reilut 50 kilometriä. Itse mietin, että se on asennekysymys. Menisi siihen aikaa ruuhkaisessa kaupungissakin.

Kaiken vaivan korvaa kotitalon ikkunasta avautuva näkymä pelloille, metsään ja järvelle. Hyvä olo tulee heti aamusta, kun katselee, miten pikkulinnut ja käpytikat nokkivat talipallojaan. Ja tutkii, onko kettu käynyt pihassa.

Kohta on taas kevät ja ulkona tunnelma tiivistyy. Meillä pesii myös kaarevanokkaisia kuoveja, vaikka lajin sanotaan harvinaistuneen.

Maalla ankarinkin potutus kaikkoaa viimeistään metsäkävelyllä. Entinen hakamaa on aarreaitta: valtavasti erilaisia kasveja, ötököitä ja ääniä. Metsässä ihmisen valtaa rauha ja verenpaine laskee jo parissakymmenessä minuutissa – ellei nyt satu olemaan ihan säikky ja käärmekammoinen.

Metsäkävelyä voisi kuvata hienolla sanalla green care. Ihmettelen, että tällaiset vihreän hoivan menetelmät ovat nousseet pinnalle vasta viime vuosina. Niistä voisi löytyä vähintään liitännäis–elinkeino monelle maalaiselle. Onneksi esimerkiksi Maaseudun Sivistysliitto virittelee hanketta, jossa autetaan yrittäjiä kehittämään vihreää hoivaa hyödyntävää yritystoimintaa.

Viljelijöille maaseutu on myös työpaikka ja kuluttajille ruoka-aitta. Sitä pidetään arvossa, vaikka joku säännöllisin väliajoin heittääkin ajatuksen maataloustukien lopettamisesta ja ruoan tuomisesta ulkomailta.

Eräs agroekologian professori totesi kerran, että myös vähäpätöisinä pidetyistä peltotilkuista tulee arvokkaita, kun ruokapula maailmalla pahenee. Naapurin kanssa mietimme, että vaikka maailma menisi nurin, me voimme aina pistää potut kasvamaan ja lampaan lahtiin.

Niin kauan kuin on maata, ei ole hätäpäivää.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.