Opiskelupaikalla on väliä

Yliopistoja on viime vuosien uudistusmylläkässä vaadittu profiloitumaan nykyistä tarkemmin eli karsimaan ”rönsyjä” pois ja keskittymään vain tiettyihin omiin vahvoihin oppialoihin.

Ääneen lausumattomana toiveena valtiovallalla on, että kaikkein parasta olisi, jos osa ns. maakuntayliopistoista osaisi karsia tarjontaansa. Ja mielellään niin reippaalla kädellä, että koko yliopisto häviäisi kokonaan ja ymmärtäisi lopulta lakkauttaa itse itsensä. Näin säästyisi julkista rahaa tärkemmäksi katsotuille opinahjoille. Ne yleensä sijaitsevat eteläisessä Suomessa.

Ärhäkimmät väittävät, että ”maaseutujen” yliopistoista ei edes valmistu oikeita maistereita eikä niissä tehdä varteenotettavaa tutkimusta ja tiedettä.

Suorimmin asian ilmaisi taannoin kokoomuspoliitikko Harry Bogomoloff, joka oli valmis lakkauttamaan Lapin yliopiston, koska sieltä valmistuneet kelpaavat hänen mielestään vain lumitöihin.

Yliopistoverkon karsimiseen tähtäävät enemmän tai vähemmän julkilausutut tavoitteet voivat nimenomaan paperilla näyttää hyvältäkin ajatukselta – ehkä.

Mutta kun tarkasteluun ottaa mukaan valintoja tekevät nuoret ihmiset – siis potentiaaliset opiskelijat – näyttää tilanne toisenlaiselta.

Tämän voi todeta tutustuessa perjantaina Jyväskylän yliopistossa tarkastetun väitöskirjan keskeisiin tuloksiin. Tuomo Suhonen havaitsi taloustieteen väitöksessään, että nuori valitsee mieluiten kotipaikkakuntaansa lähellä olevan korkeakoulun. Käänteisesti se tarkoittaa sitä, että kauemmas ei lähdetä niin hanakasti.

Moni vasta lukiosta valmistunut nuori on epävarma siitä, mitä hän haluaisi opiskella ja siksi päätyy valitsemaan jokin läheisessä korkeakoulussa olevan vaihtoehdon, Suhonen tulkitsee. Lähellä sijaitseva korkeakoulu siten madaltaa päätöstä hakeutua opintojen pariin.

Epävarmana valittu oppiaine saattaa usein lopulta osoittautua opiskelijalle nappivalinnaksi. Tai sitten se antaa vauhtia ja itsevarmuutta hakeutua juuri sille alalle, joka kiinnostaa eniten.

Suhosen mukaan tutkintonsa suorittaneiden palkkauksessa ei ollut eroja, olipa valmistunut Helsingistä tai muualta Suomesta.

Suhosen väitöskirjan havainnot ovat mielenkiintoisia paitsi korkeakouluverkon ja oppiaineiden karsimisen näkökulmasta myös toisesta koulutuspoliittisesta näkökulmasta.

Nimittäin samaan aikaan toisaalla hallitus pyrkii eri keinoin patistamaan nuoria hankkiutumaan opiskelemaan heti koulunsa päättymisen jälkeen – ja ehdottomasti unohtamaan välivuodet.

Suhosen tulosten valossa kyseiset koulutuspoliittiset tavoitteet ovat keskenään ristiriidassa: hajautetun korkeakouluverkoston purkaminen ja koulutuksen keskittäminen vain muutamiin suurimpiin yliopistoihin jarruttaisi monen nuoren hakeutumista yliopistoihin.

Kaukana olevaan korkeakouluun ei heti koulun päättymisen jälkeen rohjettaisi välttämättä hakea, sillä hyppy tuntemattomaan tuntuu usein liian suurelta. Hallituksen parjaamia välivuosia syntyisi siten täysin inhimillisistä syistä.

Ja juuri niistähän piti päästä eroon.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.