Optimisti elämän sakokaivossa

Miljonääri nauraa koko matkan pankkiin, voittajan on helppo hymyillä ja rakastuneelle roskakatoskin näyttää runolliselta. On helppo iloita elämän pienistäkin asioista kun on rikas ja terve, eikä köyhä ja kipeä.

Mutta kun elämänkumppani, työnantaja tai terveys pettää, muuttuu optimismi taitolajiksi. Kun elämän sakokaivo työntää vastoinkäymisten lietettä naamalle, niin silloin sitä vasta kysytään kykyä tajuta, että mikä on elämässä oleellista.

NO ENTÄS SITTEN, kysyy elämän tosiasioiden kovaksi keittämä kyynikko. Pessimisti ei pety ja kuten Homer Simpson aikoinaan opetti, kun ei yritä, ei epäonnistu.

Ilkeämielisessä ironiassa ja dekadentissa kyllästyneisyydessä on oma perverssi viehätyksensä. Uutisten loppukevennyksen aivokuollut pirtsakkuus ei ole alkuunkaan yhtä hauskaa kuin päivän ilmiöiden terävä-älyinen viipalointi ja julkisten mölyapinoiden nolaaminen.

Illallisseurueessa kaverin muhevalla grillaamisella saattaa kerätä sosiaalisia irtopointseja samalla tahdilla kuin erään puhelinliittymän mainoksessa senttejä. Toisten vajavaisuuksiin puuttuminen on sitä helpointa huumoria, etenkin jos oma verbaliikka riittää vielä torjumaan muiden vastaavat yritykset.

Sama pätee elämän ilmiöihin laajemmin. "Ei se seiso kuitenkaan" tuntuu kovin usein tyylikkäämmältä heitolta, kuin tekopirteä "tsempataanko nyt kaikki, hei".

NO ENTÄS SITTEN, kyynikko jankuttaa. Mitä väliä sillä on, että millä valoisuusasteella maailmaa katsoo?

Ihminen on siitä hassu eläjä, että vaikka todellisuus sinänsä on riippumaton siitä, mitä me siitä tuumaamme, niin jokaiselle meille se sama todellisuus näyttäytyy sellaisena kuin me sen haluamme nähdä.

Jos kaverin sanomisia ja tekemisiä tulkitsee parhaimman kautta, huumorilla ja viis veisaten kärttyisestä kiukuttelusta, niin tokihan kaveri tuntuu paljon kivemmalta kuin jos tarttuisi kaikkitietävänä ja riidanhaluisena jokaiseen asiaan mitä toinen tekee.

Urakka ei paina alkuunkaan niin ylivoimaisena, kun sitä lähestyy maltilla ja itseluottamuksella tuskailun sijaan, että "pitääks mun tosiaan nousta tästä sohvalta?"

Elämä maistuu paljon maukkaammalta, kun suhtautuu uusiin asioihin ja ihmisiin mielenkiinnolla, sen sijaan että parkuisi väheneviä päiviään ja jo syntymisestä alkanutta vääjäämätöntä rappeutumista.

POSITIIVISUUS EI suinkaan tarkoita sitä, että pitäisi pukeutua värikkääseen villapaitaan, kysyä Mikko Alatalolta silmälasivinkkejä ja silittää jokaista vastaantulevaa känkkäränkkää.

Mutta sitä sietää jokaisen vähintään kerran viikossa pysähtyä pohtimaan, että kuinka hyvä tyyppi minä oikeasti olen? Levitänkö ympärilleni hyvää vai pahaa oloa?

Ääliöt on toki laitettava aina ojennukseen eikä vääryyksiä pidä sietää, mutta näihinkin voi suhtautua jämptillä hyväntahtoisuudella sen sijaan että käy päälle kuin itsemurhapommittaja.

Optimismi on valinta, joka ei maksa mitään. Samalla hinnalla kaikki voi olla joko paskaa tai vähintäänkin jännä juttu, parhaimmillaan jopa upeeta ja mahtavaa.

Kirjoittaja on Tänään-osaston toimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.