Optimistin kulttuurikolumni

Tein listaa asioista, joista ajattelin kirjoittaa kolumnin. Sitä silmäillessäni huomasin, että kaikista aiheista pitäisi valittaa. Valittaa, että asiat ovat menneet liian pitkälle, resursseja on kiristetty liikaa, ihmiset julistavat apurahajärjestelmän kuolemaa ja taiteen alistamista markkinoille.

VOI, miksi? Miksi kulttuurin puolesta älähtäminen tarkoittaa aina tätä valittajan asennetta? Voisiko keskusteluun löytyä jokin positiivisempi näkökulma?

Kehuisin vaikka, että ainakin viimeisimmissä eduskuntavaaleissa puhuttiin paljon kulttuurista. Tai sitä, kuinka usein ennen vaaleja netin keskustelupalstat täyttyivät kulttuurimielipiteistä. Mukavaahan sitä keskustelua oli lukea. Yhtäkkiä kaikki tuntuivat tietävän, mikä on hyvää taidetta ja mikä ei, ja mistä taiteilijoiden pitäisi hankkia tulot työnsä tekemiseen.

YHTÄ MUKAVAA ei ollut lukea Taide-lehdestä, että Ateneumin taidemuseossa on jouduttu lopettamaan ilmaiset opastukset koululaisryhmiltä. Meinasin tästäkin aiheesta valittaa kokonaisen kolumnin verran. Otetaan kuitenkin positiivisempi asenne: onneksi sentään koko Ateneumia ei ole lopetettu!

YKSI OPTIMISMIN muoto on toiveikkuus. Toivonkin, että tämä uusi, syntymästään asti nettiin imeytynyt tiedonhankkijasukupolvi on sen verran uteliasta, että etsii tietonsa myös taiteesta itse. Toivottavasti lapset ja nuoret, joilta vähin erin viedään kaikki ilmaiset tai edulliset kulttuurimahdollisuudet, suuttuvat ja tekevät kulttuurinsa itse.

Sitä paitsi lasten kanssa museossa on yllättävän kivaa. Sitä voin suositella kaikille tädeille, sedille ja vanhemmille, joiden lähipiirin lapsilta on viety mahdollisuus käydä koulun puolesta tutustumassa kulttuuriin.

KÄVIN ROOMASSA, ja kun kerran sinne asti matkustin, oli tietenkin käytävä myös Vatikaanin museossa, joka sisältää muun muassa Sikstuksen kappelin. Siinäpä on museo, jonka ei tarvitse murehtia kävijämääristä - ihmisiä puskee sisään parin tuhannen tuntivauhdilla. Kaksi tuntia jonottamista johti lopulta kuuluisien kattomaalausten alle.

Kierroksella tuli selväksi, ettei turistirahojen haaliminen voi olla kulttuurin säilyttämisen ainoa keino. Oikeastaan se ei voi olla keino lainkaan; tuhannet turistit koskettelevat ja valokuvaavat teoksia kielloista huolimatta. Hämäriin huoneisiin säilötyt, valoherkät teokset saavat päälleen tuhannet salamavalot joka päivä, kun vahdit eivät ehdi jokaista kävijää erikseen kieltää. Turistien miellyttäminen on museossa mennyt niin pitkälle, että monen huoneen seinämaalaukset ovat myyntipöytien peitossa.

NIIN ETTÄ, optimistisesti: onneksi sentään meillä vielä ainakin jotkut ajattelevat, ettei taiteen tehtävä ole olla myyntitavaraa. Onneksi museoiden tehtävä meillä on esittelemisen lisäksi myös suojella ja säilyttää.

Kirjoittaja on kriitikko ja toimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.