Osaaminen ei pilaa imagoa

Politiikan tutkija Mari K. Niemi täräytti viime viikon lopulla suuren viisauden: puoluejohtajaa ei kannata valita mediaa miellyttääkseen, vaan äänestäjiä varten. Samaan syssyyn hän varoitti keskustaa valitsemasta ensisijaisesti imagojohtajaa. Nyt on tilausta asiajohtajalle, Niemi arvioi.

Toivoa sopii, että osaaminen alkaa mennä imagon edelle kaikissa henkilövalinnoissa, eikä vain politiikassa vaan muussakin yhteiskunnallisessa toiminnassa talouselämä mukaan lukien. Toive taitaa olla naiivi, niin syvälle on juurtunut halu kalastella myönteistä julkisuutta. Tai ainakin näkyvyyttä.

MEDIA ITSEKIN pitää julkisuutta tavoiteltavana. Äskettäin tämän osoitti mainiosti tapa uutisoida Turun yliopiston tutkimus, joka mittasi poliitikkojen saamaa julkisuutta.

Otsikoihin nousi, kuinka naisministerit pääsevät kehnosti esille miespuolisiin kollegoihinsa verrattuna. Kymmenen kärkipoliitikon joukkoon mahtuivat naisista vain presidentti Tarja Halonen ja SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen.

Julkisuudessa huonoa "menestystään" selittelemään joutuneet naisministerit eivät itse nostaneet suurta numeroa asiasta. Julkisuus ei ole heille ykkösasia, vaan asioiden hoituminen.

Toimituksissa kannattaa kuitenkin käydä tämän tutkimuksen tiimoilta itsekriittistä keskustelua, millaisin kriteerein asiantuntijoita esille nostetaan. Pidetäänkö miehiä edelleen jotenkin vakuuttavampina?

NAISIA JA MIEHIÄ arvioidaan julkisuudessa kovin erilaisin mittarein. Samatkin ominaisuudet nähdään eri valossa sukupuolen mukaan.

Miehelle räväkkä käytös sallitaan naista paremmin, usein sen jopa katsotaan tuovan karismaa. Naisten "irrottelu" syö uskottavuutta. Ainakin vastustajat leimaavat ympäristöministeri, varapuheenjohtaja Paula Lehtomäen karaoke-esiintymisen keskustaväen risteilyllä äänten kalasteluksi Idols-tähden keinoin.

Toisaalta harkitsevaisuus on miehelle hyve; naisen kohdalla se voidaan nähdä liiallisena varovaisuutena ja jopa epävarmuutena.

Naisjohtajille luodaan helposti ulkopuolelta esteitä, joilla pyritään johdattelemaan heitä vallasta luopumiseen. Äitijohtajien ei uskota selviytyvän uran ja perheen yhteensovittamisesta. Miesjohtajan uralla perhe nähdään positiivisena elämänsisältönä.

Naisten on myös vaikea kokea olevansa sopivan ikäisiä vallankahvaan. Nelikymppiseksi saakka nainen on liian kokematon, ja sen jälkeen liian vanha.

Kypsän iän naisjohtajat ovat edelleen harvinaisuus, vaikka todella upeita esimerkkejä löytyy jo sivuun väistyneestä Sirkka Hämäläisestä Kirsti Paakkaseen ja jyväskyläläiseen Annikki Karviseen.

Todella virkistävää oli kuulla kuusikymppisen naispuolisen tuttavan olleen elämänsä ensimmäisessä työhaastattelussa, ja ohittaneen päällikkötehtävän valinnassa nuoremmat kollegansa. Kun naiset todistetusti elävät pidempään ja terveempinä kuin miehet, heissä varmasti riittää johtajapotentiaalia vähintään yhtä pitkään.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen varapäätoimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.