Osinkomaltin rummuttajat hakoteillä

Aikojen saatossa vasemmisto on puolustanut köyhiä tarmokkaasti. Siinä sivussa se on yrittänyt tehdä myös vähän varakkaammistakin heidän kaltaisiaan. Vasemmisto on uskonut tietävänsä, mikä on tietämättömien kansalaisten omaksi parhaaksi. Nyt se luulee myös tietävänsä, mikä on parasta yrityksille.

Näinä päivinä neuvotellaan maltillisesta palkkaratkaisusta. Palstoilla rummutetaan, että kriisissä poliitikkojen tulisi ohjata myös osingonjakoa yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden nimissä. He, jotka yhä näkevät työn ja pääoman Karl Marxin vision kautta vastakkainasetteluna, väistelevät todellisuutta vaatimalla osinkomalttia. On jopa vaadittu palkankorotuksia osingonjakoon sidonnaisiksi.

Kun ehdotukset ovat tätä tasoa, ei ole ihme, että järki-ihmiset vuotavat väljemmille vesille Juhana Vartiaisen (kok.) tavoin. Vasemman laidan puheet eivät kerro erosta ideologiassa, vaan perustietämyksessä. Globalisaation – joka kuitenkin nostaa hyvinvointia maapallolla nelisen prosenttia joka vuosi – edessä ollaan yhä täysin neuvottomia. On laitettu laput silmille, ja saavutetuista eduista on tullut avoimessa markkinataloudessa myllynkivi investointien painoksi.

Jokainen yritys haluaa investoida voitot ensisijaisesti takaisin liiketoimintaan kasvun kiilto silmissä. Sen vuoksi sijoittajat ovat rahansa yritykseen laittaneet, että se tahkoaisi pääomalle kasvavia tuottoja. Varallisuus kasvaa aina nopeammin yrityksessä kuin osingonmaksussa, jossa varoja palautetaan omistajalle verottajan juustohöylän, tai pikemminkin kirveen, leikkaamina.

Toinen järkevä, mutta yhdeksän kertaa kymmenestä liian riskialtis tapa, sijoittaa voittovaroja on yritysosto.

Kolmantena vaihtoehtona on omien osakkeiden takaisinosto. Tämä supistaa yrityksen osakkeiden kokonaismäärää, mikä vastaavassa suhteessa kasvattaa jäljelle jäävien omistajien suhteellista osuutta liiketoiminnasta.

Vasta viimeinen voittovarojen käyttökohde on osingonmaksu. Suuri osinko on usein ylijäämää, jolle yritys ei löydä kannattavia sijoituskohteita edellä mainituista vaihtoehdoista.

Suuressa kuvassa sijoittajalle ei ole itseisarvoista merkitystä, syntyykö kokonaistuotto osinkojen vai osakkeiden kurssinousun kautta. Summa ratkaisee.

Warren Buffettin sijoitusyhtiö Berkshire Hathaway ei maksa osinkoa lainkaan. Silti sen omistajien varallisuus on kaksinkertaistunut puolen vuosisadan aikana keskimäärin reilun kolmen vuoden välein.

Osingoista päätettäessä ei ole kyse omistajien palkitsemisesta, vaan yrityksen resurssien ohjaamisesta tehokkaasti. Miljardiluokan sellutehdasinvestoinnissakin omistaja varmasti odottaa, että laitteita käytetään tehokkaasti. Osingon osuuden tuloksesta tulisi riippua aina siitä, kuinka paljon on näköpiirissä sijoittajan tuottovaatimuksen ylittäviä investointikohteita.

Vain kannattava liiketoiminta houkuttelee investoimaan, luomaan uusia työpaikkoja ja tahkoamaan tuloja hyvinvoinnin rahoittamiseen. Nykysysteemissä viikonlopputyöskentely lisää tuotantoa noin 40 prosenttia, mutta lisäpäivien palkkakulut kaksinkertaistuvat. Valitettavasti laitteiden uusimistakaan kannattaa harvoin tehdä puolitehoille.

Ehdotetussa osinkomaltissa on vaarana, että se ulottuu myös yrityksiin, joilla ei ole ”osingoista säästetyille varoille” lähimainkaan järkeviä investointikohteita. Yksityiset yritykset saavat varmasti asiansa järjestettyä, vaan entäs valtionyhtiöt? Pääsemmekö seuraamaan poliitikkojen vaatimuksia osingonleikkauksista?

Juha Sipilän (kesk.) ”valtion taseet töihin” -kampanja löytänee vielä suon sieltä ja vetelän täältä.

Kirjoittaja on Nordnetin osakestrategi ja sijoituskirjailija.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.