Ostoskeskuksessa mein kampf -hengessä

Jotakuinkin jokaisella on kokemusta helvetillisistä ostoskeskuskäynneistä.

Helvetillisiksi ne tekee keskuksen valtava koko, melu, kuumuus, tungos ja ainakin jonkun perheen jäsenen kiristyvä pinna nälän, janon, väsymyksen tai muun vastaavan tuskatilan vuoksi.

Tutussa lomapaikassa käymme silloin tällöin Al Campo -nimisessä ostoskeskuksessa. Lomafiiliksissä keskus on saanut lempinimekseen Mein Kampf (taisteluni). Lempinimen myötä ostoskeskusreissuun osaa jo ennalta suhtautua vähän rennommin.

Tutkijat ovat nyt palastelleet, mistä kuudesta elementistä meidänkin ostoskeskusreissumme koostuu. Ensin on orientoitumisvaihe, jossa pohditaan, kannattaako keskukseen lähteä ja jos kannattaa niin miksi. Kyse on siis mielikuvista ja vetovoimasta, joilla meidät saa sulloutumaan autoon ja lähtemään ruuhkaiselle moottoritielle kohti taistelupaikkaa. Jos ostoskeskuksen vetovoima osoittautuu työntövoimaa suuremmaksi, on seuraava vaihe saapuminen.

Tällä rastilla selvitetään muun muassa, miten ostoskeskuksen parkkipaikalle päästään ja miten sieltä löydetään sisätiloihin. Kun reitti sisälle on selvitetty, päästää itse asiaan eli ostamiseen. Tässä kysytään turnauskestävyyttä sillä nyt testataan liikkeet, asiakaspalvelu ja toiminnallisuus.

Ostamisen jälkeen voidaan alkaa viihtyä. Silloin nautiskellaan Mein Kampfin tarjoamasta tunnelmasta, johon kuuluu karmeaa hissimusiikkia valtaisalla volyymilla, tiukkoja perheneuvotteluita (omia ja muiden) sekä tungosta, mutta ehkä myös kupillinen kuumaa täyteen tupatun kahvilan epäsiistin pöydän äärellä.

Kun ostoskeskuksessa on ostettu ja viihdytty tarpeeksi, seuraa poistumisvaihe. Viimeistään tässä vaiheessa joku pimahtaa, etenkin jos autoa ei löydy. Seuraa voimallista sananvaihtoa ja äänekästä pohdiskelua, mihin kerrokseen auto tulikaan parkittua. Tällä rastilla tutkijoita kiinnostaa, kuinka käyttäjä jälkihoidetaan eli miten hän osautuu parkkipaikalta pois.

Viimeinen ostoskeskusreissun palanen on evaluointivaihe. Tässä kohtaa tutkijoita askarruttaa, miettiikö kuluttaja kotona, että paska reissu, mutta tulipahan tehtyä vai hykerteleekö tyytyväisyydestä ostoskassiensa keskellä.

Jälkimmäistä tuskin tarvitsee houkutella tulemaan uudelleen, mutta ensin mainittujen mietteiden parissa painiskelevia on haasteellista houkutella keskukseen toisenkin kerran. Ainakaan heti huomenna. Mutta ehkä taas jo ensi viikolla.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen uutistoimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.