Oy Vakuutusyhtiö Valhe Ab

Istun kahvilla vakuutusalalla työskennelleen, lehtijuttujen lähteeksi suostuneen miehen kanssa. Hänen mukaansa muutaman tuhannen eurot vahingot korvataan asiakkaalle suhteellisen helposti, koska niiden tutkiminen tulisi kalliimmaksi. Peli kuitenkin kiristyy, kun puhe on isommista summista.

Mies kertoo, miten masennusdiagnoosi esti nuoren aikuisen lainansaannin. Toinen asiakas ei saanut tapaturmasta vahingonkorvausta, kun vakuutusyhtiön huippujuristi löysi lakiviidakosta ”huolimattomuuspykälän”. Omaiselta evättiin henkivakuutusrahat tai lainaturva, jos kuolleen puolison todettiin sairastaneen liikaa ennen kuolemaansa.

Mies muistelee päivää, kun hän laski kulkukortin työpöydälle eikä enää palannut. Päätös oli kristallinkirkas – aivan kuten hänen aloittaessaan työt vuosia aiemmin: ”Meille olikin syötetty valhetta, ei tehtävämme ollutkaan auttaa ihmisiä.”

Työurallaan mies näki satoja sopimuksia ja tilinauhoja sekä asiakkaista napin painalluksella tilattuja terveystietoja. Hän havaitsi, miten asiakas merkittiin mustalle listalle, jos vahinkoja oli sattunut liikaa.

Kyllä mies oli tietoinen siitä, että ihmistyyppejä kategorisoitiin, puhelut nauhoitettiin ja asiakkaan tietosuoja oli olematon. Toki hän tiesi senkin, miten tulkinnanvaraisia olivat laina- ja vakuutusehtojen sanamuotoilut, ja että monissa maissa työntekijät saivat sitä suuremmat bonukset, mitä useampia korvaushakemuksia he hylkäsivät.

Eläkesäästämisen markkinointikin nojasi pelkkiin tuotto-oletuksiin faktojen sijaan.

Lopulta mies tunnusti itselleen, että myös hän oli yksi niistä, joiden työtä motivoivat kova palkka ja bonukset. Puhe eettisistä arvoista oli ollut konsulttien komeaa kieltä.

”Olin sätkynukke”, mies sanoo. Hän vertaa itseään pankkineuvojiin, jotka hekin luulevat tekevänsä oikein: ”He eivät tunne palvelemaansa systeemiä.”

Jos mies puolusti asiakkaittensa oikeuksia, työantajan mukaan hän ei ajatellut firman parasta. Mitä enemmän hän tiesi alansa synkistä puolista, sitä enemmän firman johto tarkkaili ja arvioi häntä. Työmaa tuntui lopulta suurelta riskianalyysiltä.

Mies puhuu finanssimaailman raakuudesta, ahneudesta ja omahyväisyydestä. Järjestelmä on reiluin niille, joilla on rahaa, valtaa ja tietoa. Rupusakin menetyksiä ei haluta korvata, mutta rikkaan vakuutuksenottajan sekavat terveystiedot ohitetaan ilman erityismainintaa. ”Jos hyvä asiakas soittaa ja sanoo vaimonsa tarvitsevan ruusuja, niin kyllä vakuutusyhtiö palvelun hoitaa”, hän kertoo.

Miehen maailmankuva on synkkä. Hänen mielestään maailmaa hallitsee käytännössä viisi finanssilaitosta, suurten päätösten takana on kourallinen rahamiehiä ja juristeja, laki­aloitteita saadaan läpi, kunhan ensin luodaan kriisi, voittajat kirjoittavat historiaa, eikä tavallinen kaduntallaaja voi horjuttaa järjestelmää.

Mies on sittemmin kouluttautunut uudelle alalle. Palkka on yli puolta pienempi kuin ennen. Mutta hän on onnellisempi: ”Minun ei tarvitse valehdella asiakkaalle. Saan yöni nukuttua.”

Kirjoittaja on toimittaja ja kirjailija.