Pää pensaassa, arvot narikassa

Mitä, lapset huutavat leipää, eikä talossa ole viinantippaa!"

Tämän karjahtelevan perheenpään arvot ja asioiden tärkeysjärjestykset ovat kirkkaat ja selkeät. Esimerkille on helppo nauraa ja sitä on hauska hirvitellä. Silti jotain samaa on siinä, kun sivistysvaltioksi ja hyvinvointiyhteiskunnaksi itsensä lukeva Suomi alkaa taantuman tullen säästää lasten kouluruokailusta ja vanhusten iltapäiväkahveista laitoksissa ja sairaaloissa.

Välillä tuntuu, että taisteluun taantumaa vastaan käydään hampaita myöten aseistettuina mutta aivot narikassa. Jollakin rintamalla tulee pieniä voittoja, mutta toisella vastaavasti vahinkoja. Sadussa tällä menetelmällä tehtiin hölmöläisten peittoa. Pääasia näyttää olevan ankara touhuaminen. Kannat kopisevat, käsky käy, paperia tulee, suoritteita ja sanaa kuin sudenkuraa, mutta oikein mitään muuta ei synny kuin vahinkoa.

Laulussaan Alle lujaa Simo Salminen sanoi karmean kaahaamisen lopuksi, että taitas olla parempi vähä ajatella enste.

TIMPURI tietää, että tuumaustunti on yhtä tärkeä kuin työtunti. Sama pätee kaikkeen työhön. Nyt säästötoimet muistuttavat säntäilyä sudentarhassa. Syöttinä on euromääräinen säästö, jota tavoitellaan, mutta sitä suin päin etsiessä pudotaankin sudenkuoppaan.

On tragikoomista, että ensin puhutaan ennaltaehkäisevän työn tärkeydestä ja sitten vedetään teoilla mattoa sen alta. Jos nyt säästetään lasten kouluruokailussa, säästetään väärässä paikassa. Viime laman aikana eduskunnassa taisteltiin maksuttoman kouluruokailun puolesta ja onnistuttiin siinä. Nyt on taisteltava siitä ja vielä laadusta.

Ei keitto ole huonoa ruokaa. Päinvastoin. Puurokin yhtenä päivänä sopivilla tykötarpeilla menettelee, mutta kokolihan korvaaminen makkaralla ja salaatin pois jättäminen heitättää jo huutomerkin perään. Niin kuin maidon korvaaminen mehullakin!

Hyvä kouluruoka on tasa-arvoa parhaimmillaan. Se takaa jokaiselle lapselle yhden hyvän lämpimän aterian päivässä. Pelottavan monelle lapselle ainoan. Ja siinä on se kipupiste.

Varakkaat voivat varustaa lapsensa hyvin välipaloin ja täydentää energiatarpeen terveellisellä päivällisellä. Varattomat ja otteensa menettäneet ovat heikoilla. Yhteiskunta on sitä varten, että se tasoittaa eroja.

"MUSSA ON miestä ajella harhassa", uhosi Simo laulunsa alkumatkassa. Ja tosi lujaa ajellaan harhassa silloin, kun säästetään vanhusten iltapäiväkahvissa ja pullapalassa.

Minä ainakin häpeän ihan ääneen. Siinä ei ole kyse ravintoarvoista vaan ihmisarvosta, johon kuuluu myös oikeus mielihyvään. Myös vanhana ja vuoteeseen sidottuna.

Pitääkö tässä ryhtyä talkootöihin vanhusten puolesta? Entä voitaisiinko kodin, koulun ja oppilaiden yhteisvoimin sijoittaa karkki- ja limsarahoja terveellisempiin välipaloihin niin, että niitä riittäisi kaikille? Ihan omavastuun, tasa-arvon ja solidaarisuuden hengessä.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen erikoistoimittaja ja kirjailija.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.