Pörinällä ei pidä leikkiä

Kun olin lapsi, ukkosia tiedettiin odottaa. Ne iskivät aina heinäkuun puolivälissä hurjina ja laantumattomina. Järveltä nousevan pilvimuurin väristä jo tiedettiin, mitä oli tulossa. ”musta pilvi murjottaa, savinen sattaa”, tiesi mummoni.

Monet pelkäsivät, mutta minä nautin. Maisema muuttui hämäräksi ja kaikki oli sopivasti jännää – kunhan ehti nyhtää kaikki töpselit pois pistorasiasta ja muisti pysyä talon toisella laidalla. Salama iski ja sitten laskettiin sekuntteja jyrähdykseen. Pahimmillaan ei ehtinyt edes ykköseen.

Kotimme toisen puolen pistorasioista leimahteli puolimetrisiä tulisuihkeita ja toisinaan salama löi kapean keittiön läpi, pistorasiasta toiseen.

Ukkonen oli totinen, kunnioitettava vaara, jonka kanssa pärjäsi, jos tiesi mitä teki. Uimarit komennettiin järvestä rannalle, sateenvarjot olivat visusti kiellettyjä ja auto tiedettiin turvalliseksi paikaksi.

Viime päivien surullisen uutiset ovat muistuttaneet turvataitojen merkityksestä. Joroisissa golffari kuoli salamaniskuun ja Lappajärvellä toinen loukkaantui. Onnettomuuksiin on suhtauduttava asian vaatimalla vakavuudella. Tapauksia on yhdistänyt kaksi asiaa: aukea paikka ja metallinen esine: golfkärry tai sateenvarjo. Myös Saana-tunturilla retkeillyt poika loukkaantui salamaniskusta vakavasti. Salama kimposi häneen kivestä.

Ilmatieteen laitos varoittaa verkkosivuillaan salamoista: ”Iskun todennäköisyys on erittäin suuri, jos tukka nousee pystyyn (tai edes tuntuu siltä)”. Samalla laitos ohjeistaa, kuinka eri tilanteissa tulisi suojautua.

Golfkentällä suojautuminen tarkoittaa kyykistymistä – ja kastumista: ”Sateenvarjon käyttö tai puun alle meneminen on erittäin vaarallista. On siis parempi kastua.”

Hyvästäkin ohjeistuksesta huolimatta ihmisille sattuu vahinkoja. Silti ukkosen riskeistä olisi muistutettava.

Nykyisin ukonilmaan suhtaudutaan usein huolettomasti. Ukkonen on monien mielestä tervetullutta extremeä. Myrskybongarit matkaavat katsomaan ja kuvaamaan komeita ukonilmoja. Alan harrastajat osaavat pysyä turvassa, mutta kaikki muut eivät. Vaikka ukkostutkat ja myrskyblogit ovat komeaa ja informatiivistä katsottavaa, eivät tosimaailman riskit ole vähenneet lainkaan.

Pelätä ei kuitenkaan tarvitse – ei ainakaan, jos noudattaa turvaohjeita.

”Ukko pörisee”, sanoo kaksivuotiaani, kun ulkona salamoi. Lapsen sanamuunnos on lähellä suomenkielisen ukkosen alkuperää. Suomalaisen kansanperinteen mukaan ukonilma johtuu siitä, että Ukko Ylijumala ajelee taivaalla vaunuillaan.

Ylijumala pörisee taivaalla – ja monet tavalliset suomalaisukot toisella tavalla. Näin siksi, että ukkosella ja kiroilulla on yhteytensä.

Perkele- ja perhana -sanat lienevät kotiutuneet Suomeen Baltiasta. Ne ovat saaneet kristinuskoon liitetyt merkityksensä vasta myöhemmin. Balttilaiset kantasanat tarkoittavat ukkosta, salamaniskua tai ukkosen jumalaa. Saksan kielessäkin tunnetuin kirosana viittaa suoraan ukonilmaan.

Ja kieltämättä, jotain yhteistä niissä on, kirosanoissa ja tulenkatkuisessa ukonilmassa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.